Katso logo

Perheenisä purkaa raivoaan satanismiin – alastomia rituaaleja

Perheenisä purkaa raivoaan satanismiin – alastomia rituaaleja

Perjantai-dokkari esittelee entisen kirkkonuoren, joka uskoo perkeleen parantavaan voimaan.

Mainos
Mainos päättyy

Henri Hiljander on taiteilija ja perheenisä, joka kanavoi vihan tunteita eri tavalla kuin suurin osa muista ihmisistä: tahrimalla itseään vereen ja tanssimalla alastomana tulen äärellä. Perjantai-dokkari Satanisti julkaistaan Yle Areenaan perjantaina 25. huhtikuuta.

Kristillisen kotikasvatuksen saanut Henri löysi satanismin rippikoulun ja sitä seuranneen pyhäkoulujakson jälkeen. Mitä enemmän mies tutki kristillisiä kirjoituksia, sitä enemmän hän alkoi kyseenalaistaa niitä.

– Kristinuskossa on monia iljettäviä aspekteja, kuten henkilökohtaisen vastuun luovuttaminen yliluonnolliselle taholle. Armon sanoma ja loputon anteeksianto ovat mahdollistaneet monia hirvittäviä asioita, kuten noitavainot ja antisemitismin, Henri luettelee.

Syntiin hän ei myöskään usko, vaan pitää esimerkiksi himoa luonnollisena asiana.

Mainos
Mainos päättyy

– Ihmiset ovat biologisia eläimiä, jotka kaipaavat helppoja kaloreita, kokaiinia ja orgasmeja.

Ulkopuolisuudesta saa voimaa

Henri kertoo olevansa täynnä negatiivisia tunteita, joita hän kanavoi satanistisiin rituaaleihin ja tekemällä demonista taidetta.

– Olen kiukkuinen, pikkumainen ja pitkävihainen mies, joka kantaa sisällään paljon patoutunutta raivoa. Nämä tunteet voivat olla kuitenkin terveitä ja tarpeellisia, kunhan ne osaa kanavoida oikein. On paljon hyödyllisempää työstää antisosiaalisia tunteita rituaalisesti kuin vetää naapurin Pekkaa turpaan nakkikioskilla, Henri nauraa.

Perheenisä purkaa raivoaan satanismiin – alastomia rituaaleja

Ulkopuolisuus on Henrille vaalittu voimavara, mikä näkyy positiivisesti arjen pikkuasioissa. Esimerkiksi ruuhkabussissa satanistisilla symboleilla ympäriinsä tatuoitu mies saa istua täysin rauhassa.

Mainos
Mainos päättyy

– Kukaan ei tule viereen haisemaan, mistä olen tosi onnellinen.

Humanistiset arvot

Päivätöidenä ohella Henri toimii ”harhaanjohtajana” Perkeleen temppelissä, joka pyrkii lisäämään tietoisuutta modernista satanismista ja sen arvoista.

– Perkeleen temppeli on Suomen satanistinen seurakunta, joka kannattaa skeptisyyttä, tiedemyönteisyyttä ja humanistisia arvoja.

Henri sanoo samastuvansa voimakkaasti saatanan hyljeksittyyn hahmoon.

– Ulkopuolelta yhteiskunta kertoo meille hirveän mielellään, kuka ja millainen sinun pitäisi olla. Satanistina haluan löytää sen itsestäni, Henri sanoo.

Mainos
Mainos päättyy

Hiljander myös korostaa, ettei missään nimessä hyväksy äärioikeistolaisia elementtejä.

– Natseilla ei ole sijaa riveissämme.

Reetta Kaurasen ohjaama Perjantai-dokkari Satanisti julkaistaan Yle Areenassa perjantaina 25. huhtikuuta ja esitetään TV1:llä tiistaina 29. huhtikuuta kello 21.30.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Perheenisä purkaa raivoaan satanismiin – alastomia rituaaleja