Katso logo

Perheenäidin pukeutuminen eläinhahmoksi hämmentää: "Ihmisillä on ennakkokäsityksiä"

Perheenäidin pukeutuminen eläinhahmoksi hämmentää: 'Ihmisillä on ennakkokäsityksiä'

Ylen Perjantai-dokkari käsittelee turriharrastusta.

Mainos
Mainos päättyy

Ylen Perjantai-dokkarina 8.7. esitetään Minä olen turri -dokumentti. Pohjoiset sukujuuret omaava kolmekymppinen perheenäiti Annina Yrttiaho on pitänyt susista aina ja on kohdannutkin sellaisen. Rakkaus susia kohtaan eteni perheenäidillä siihen pisteeseen, että hän vetää säännöllisesti ylleen susihahmoisen turripuvun. 

– Pukeutuminen tuntuu vapauttavalta, se en ole minä, vaan enemmänkin hahmo, joka silloin olen, Annina kertoo Saara Nyystilän Minä olen turri -lyhytdokumentissa.

Annina liittää Rima-nimellä kulkevaan hahmoonsa tiettyjä luonteenpiirteitä.

– Rima on iloinen, äidillinen laumanjohtaja.

Mainos
Mainos päättyy

Anninan harrastus alkoi toden teolla vuonna 2011, kun hän liittyi turrifoorumille. Kiinnostus aiheeseen oli kuitenkin herännyt jo aiemmin.

Annina kulkee turriasussaan julkisilla paikoilla viikoittain. Hän tapaa silloin muita turriharrastajia. Suurempia tapahtumia on muutama vuodessa.

– Turrimiitissä ei ole väliä, missä olet töissä ja millainen sosiaalinen status sinulla on.

Pieneläinklinikalla työskentelevä Annina asuu tyttärensä ja kihlattunsa kanssa. Myös kihlatulla on sama harrastus.

– Kumppanini oli jo turri, kun tapasimme.

 Annina pitää harrastustaa tavallisena, vaikka on saanut osakseen hämmennystä. 

– Tämä on harrastus, siinä missä mikä tahansa muukin. Ihmisillä on ennakkokäsityksiä. He eivät ymmärrä, jos on aikuinen ja vielä perheellinen, että miten tämä voi olla harrastuksena niin merkittävä ja tärkeä. 

Mainos
Mainos päättyy

Dokumentissa myös omilla kasvoillaan esiintyvän Anninan lähipiiri on suhtautunut harrastukseen myönteisesti. 

– Kaikki ovat olleet tosi kannustavia. Kaikki ymmärtävät ja myös tykkäävät.

Yle-perjantain lyhytdokumentti Minä olen turri esitetään TV1:llä maanantaina 8.7. Se on katsottavissa myös Yle Areenassa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Perheenäidin pukeutuminen eläinhahmoksi hämmentää: "Ihmisillä on ennakkokäsityksiä"