Katso logo

Oman ravintolan konkurssi oli Satu Silvolle kova paikka – tämä asia sai jaksamaan

Satu Silvo
Mainos
Mainos päättyy

Satu Silvolla on takanaan rankat kuukaudet. Tammikuussa hänen yli 20 vuotta aiemmin perustamansa kasvisravintola Silvoplee hakeutui konkurssiin. 


Huoli työntekijöistä ja luopumisen tuska ovat vaikuttaneet näyttelijän jaksamiseen. 

– Tuli ajatus, että apua, jaksanko näytellä, jos olenkin romuna. Sitten totesin, että tähän minä ainakin pystyn, olenhan ollut lavalla jo 52 vuotta, Satu sanoo. 

Satu oli kahdeksanvuotias koululainen, kun hän nousi näyttämölle ensimmäisen kerran, ja teatterikorkeakoulun hän aloitti jo 18-vuotiaana ohjaaja Jouko Turkan oppilaana. 

Mainos
Mainos päättyy

Viime elokuussa Satu täytti 60 vuotta. Puolisonsa Reidar Palmgren kirjoitti yhdessä Pari Lampelan kanssa mittatilaustyönä musiikkinäytelmän Näkymätön nainen

Viime vuonna kulttuuriala vasta heräili koronapandemiasta, ja Satunkin näytelmä siirtyi seuraavaan talveen.

– Kun helsinkiläinen teatteri Käpsäkki luki näytelmän, he halusivat sen heti ohjelmistoonsa. Se merkitsi minulle paljon, enemmän kuin olin ajatellutkaan. Lavalla kaikki murheet häipyvät saman tien mielestä, Satu iloitsee. 

Kuuluisa tv-pyllähdys jätti Kirsi Alm-Siiraan pysyvän epäluulon tuoleja kohtaan: ”Oon aika tarkka tänä päivänä”

Näkymätön nainen
Syksyllä Satun näkee ainakin Tampereen teatterissa. – Näkymätön nainen -näytelmää saa pyytää Suomen teattereihin, Satu sanoo. 

Serranon perhe -tähdet kokoontuivat yhteen vuosien jälkeen – tältä he näyttävät nyt

Ravintoloitsijauran päättyminen on vallannut ajatukset niin, ettei Satu ole jaksanut suuremmin tulevaisuuttaan miettiä. Työpäivät koostuvat luennoista ja juonnoista, mutta näytteleminen on jäänyt vähemmälle. Viime vuonna hän teki roolin KOM-teatterin näyttämöllä traagisessa näytelmässä Runar ja Kyllikki, mutta televisiossa tai valkokankaalla Satua ei ole nähty. 

Mainos
Mainos päättyy

– Näytteleminen on ensirakkauteni. Odotan, että pääsen tekemään työtäni, jota rakastan. Näyttelen niin kauan, kuin muisti pelaa. Lavalla olen kuin kotonani, Satu sanoo. 

Vilma Kinnunen
Vilma valmistui viime vuonna teatteritaiteen maisteriksi.

Satulla on kaksi lasta näyttelijä Heikki Kinnusen kanssa. Paavo ja Vilma Kinnunen ovat perineet näyttelemisen lahjan vanhemmiltaan. 

Vilma teki viime vuonna ensimmäisen elokuvapääroolinsa elokuvassa Hamsterit.  Veljensä Paavo voitti parhaan miessivuosa-Jussin vuonna 2018 elokuvasta Suomen hauskin mies

Paavo Kinnunen
Paavo on näytellyt tv-sarjoissa, elokuvissa ja useissa teattereissa, kuten Kansallisteatterissa.

– Olen aina ylpeä lapsistani. He molemmat ovat hyvin taitavia työssään. Käyn katsomassa kaikki heidän esityksensä, Satu kertoo. 

John Travoltan ikoninen Saturday Night Fever -puku huutokaupattiin – hinta kohosi yli 250 000 dollariin

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan