Oletko nähnyt nämä? Tässä ovat sykähdyttävimmät katseluelämykset 2024

Katson toimitus kokosi sykähdyttävimmät katseluelämyksensä tv:n ja elokuvan saralta vuodelta 2024.

Digituottaja Anuliina Tulla: 

Myrskyluodon Maija (MTV Katsomo)

Vuonna 2024 sydämeen jäi erityisesti rakastettu saaristolaisklassikko Myrskyluodon Maija, joka sai väkevän uuden tulkinnan Tiina Lymin käsikirjoittamana ja ohjaamana elokuvana. Unohtumaton rakkaustarina 1800-luvulla Ahvenanmaan saaristossa eläneistä Maijasta ja Jannesta on tuttuun tapaan kaunis mutta karu. Vahvasta mutta herkästä Maijasta Lymi on kuitenkin tehnyt aiempaa feministisemmän hahmon, mikä tuo elokuvaan selkeästi modernin kulman.

Jannea ja Maijaa esittävien ruotsalaisnäyttelijöiden Linus Troedssonin ja Amanda Janssonin kemia on käsinkosketeltavaa, ja varsinkin sielukas Jansson omapäisenä, itsenäisenä Maijana on täysosuma. Suuren budjetin tuotanto on visuaalisesti hienoa katsottavaa, toimii yksityiskohtia myöten ja liimaa katsojan penkkiin lähes kolmen tunnin ajaksi ankaran luonnon, myrskyävän meren, maagisten kansantarujen ja kaiken voittavan rakkauden pariin.

Toimituspäällikkö Atte Alhainen: 
Pariisin olympialaisten avajaiset

Vuonna 2024 tuli katsottua monia hyviä sarjoja ja elokuvia, mutta mikään niistä ei jäänyt mieleen erityisen sykähdyttävänä katsomiskokemuksena. Sen sijaan Pariisin olympialaisten avajaisten Seineä pitkin laukkaava metalliratsukko ja kuumailmapallossa taivaalle noussut olympiatuli saavat vieläkin ihon kananlihalle, kun muistelen niitä. Kun avajaisten toinen toistaan huikeammat ja visiönäärisemmät ohjelmanumerot toteutettiin vielä lennossa, suorassa tv-lähetyksessä, niin kyllä tuo heinäkuun  26. ilta jäi minun mieleeni vuoden sykähdyttävimpänä katseluelämyksenä. 

Toimittaja Pekka Luokkala:
Baby Reindeer (Netflix)

Tositapahtumiin perustuva Netflix-sarja kertoo baarimikkona työskentelevästä Donny Dunnista (Richard Gadd), joka haaveilee koomikon urasta. Unelmia hankaloittaa kuitenkin baarin asiakas Martha (Jessica Gunning), joka alkaa vainota Donnya. Richard Gadd kirjoitti sarjan omiin kokemuksiinsa pohjaten.

Vuoden puhutuimpiin kuulunut sarja palkittiin kuudella televisioalan Emmy-palkinnolla (mm. paras minisarja ja paras miespääosa) eikä syyttä. Tunnelmaltaan Baby Reindeer on erittäin ahdistava, mutta mukana on myös kepeitäkin hetkiä ja muistutus siitä, että kaikesta voi selvitä. 

Jälkipuheitakin on riittänyt, sillä innokkaimmat katsojat alkoivat selvittää todellisia tapahtumia, ja Marthan esikuvaksi väitetty nainen Fiona Harvey kaivettiin esiin. Fiona on haastanut Netflixin oikeuteen ja vaatii miljoonakorvauksia maineensa pilaamisesta.

Erikoistoimittaja Sari Nurmo: 

Pohjolan laki (Ruutu)

Juha Karvasen käsikirjoittama Pohjolan laki sai ensi-iltansa jo neljä vuotta sitten, mutta itse heräsin myöhässä ja katsoin sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta vasta menneenä syksynä. Suorastaan hotkaisin ne, sillä jäin heti ensimmäisen puolen tunnin jälkeen pahasti koukkuun. Joululomalla ahminta jatkuu sarjan tuoreella kolmannella kaudella. 

Ensisijaisesti hatunnosto Karvaselle, sillä kaikki lähtee hyvästä käsikirjoituksesta. Juonittelua, petosta, sotkuisia ihmissuhteita, salaisuuksia, moraalin venyttämistä, herkullisia oikeustapauksia, hyvän ja pahan tasapainottelua. Hengästyttävä kokemus, joka saa janoamaan lisää.

Lukioiässä pohdin, ryhdynkö juristiksi vai toimittajaksi. Pohjolan lain nähtyäni olen vakuuttunut, että tein oikean päätöksen.

Toimittaja Tuomas Riskala:

The Substance (elokuvateattereissa)

Vuoden 2024 suurimmat katseluelämykset ovat kolme elokuvaa, joiden kesken käytiin kova kisa kärkipaikasta. Brittiohjaaja Jonathan Glazerin Oscar-palkittu The Zone of Interest potkaisi jalat alta tarjoamalla holokaustista elokuvan, jollaista tästä puhkikulutusta aiheesta ei ole vielä koskaan tehty. Yhdysvaltalaisen Sean Bakerin ohjaama Anora on puolestaan tragikoominen mestariteos, joka tasapainoilee täydellisesti hervottoman hauskan ja kivuliaan koskettavan välillä, kunnes iskee täystyrmäyksen sanattomaksi vetävällä lopetuksellaan.

Ykkössijalle nousee lopulta kuitenkin ranskalaisen Coralie Fargeat’n ällistyttävä The Substance, joka sekoittaa hurjan kehokauhuelokuvan toksisia kauneusihanteita ja naisten itsevihaa ruoskivaan satiiriin. Erityismaininnan ansaitsee Demi Moore, joka tekee pelottomassa pääroolissa kaikkien aikojen paluuroolin.

Toimittaja Toni Keränen

The Apprentice (elokuvateattereissa)

Tämän vuoden iso nimi, USA:n presidentinvaalit voittanut Donald Trump sai syksyllä ”arvoisensa” elokuvan, joka ei piilotellut kriittistä otettaan. Ali Abbasin ohjaustyö ei kuitenkaan ole yksioikoinen rienauselokuva vaan luo päähenkilöstään moniulotteisen hahmon. Sebastian Stan puolestaan osoittaa Trumpin roolissaan, että hänestä on muuhunkin kuin Marvel-tarinoiden tulkitsijaksi. Suurimman vaikutuksen tekee silti Jeremy Strong hyytävässä roolissaan asianajaja Roy Cohnina. Pahuus elää kieroutuneissa rakenteissa. Myös islantilainen Touch täytyy nostaa vuoden 2024 elokuvatapausten joukkoon.

Toimittaja Elisa Kantola:

La Chimera – sielujen aarteet (Prime Video)

La Chimera viittaa johonkin, mitä yritämme saavuttaa, mutta emme koskaan löydä. Hyvän elokuvan tai sarjan kriteerit täyttyvät, kun se herättää tunteita ja jälkikäteen ajatuksia. La Chimera – sielujen aarteet osui kohdallani molemmissa nappiin. Kyseessä on tarina menetetystä rakkaudesta hienovaraisella huumorilla maustettuna. Brittiläinen Arthur palaa Italian maaseudulle rakkaansa kadottua. Hän päätyy johtamaan hautaryöstäjien rämäpäistä jengiä.

Minulle tarinassa tärkeintä ovat piilevät faktat, eli asiat, jotka eivät ole liian selitettyjä tai alleviivattuja, missä elokuva onnistui erinomaisesti. Tarinan lisäksi visuaalisuus on kaltaiselleni esteetikolle elintärkeää. La Chimeran kuvakulmat, värimäärittely, hiljainen dialogi yhdistettynä ilmeisiin ja eleisiin, sekä nerokkaan roolisuorituksen tekevään Josh O’Connoriin, tekivät tästä sykähdyttävimmän katselukokemuksen vuonna 2024. 

Lisävinkkinä täytyy vielä mainita Sami Kieksin rehellinen dokumenttisarja Asunnottomat – pitkä matka himaan, joka löytyy Yle Areenasta.

Toimittaja Elina Korvola:

Villi robotti (Elokuvateattereissa)

Tämän vuoden yllättävimpiin katseluelämyksiin lukeutuu itselläni luontokuvauksellaan mykistävä DreamWorksin hieno Villi robotti -animaatio. Peter Brownin rakastettuihin lastenkirjoihin perustuvan Villin robotin on ohjannut Chris Sanders (Näin koulutat lohikäärmeesi, Croodit). Elokuvassa eläinten asuttamalle saarelle haaksirikkoutuu robotti ROZZUM yksikkö 7134 eli tuttavallisemmin Roz (Lupita Nyong’o). Muutaman mutkan kautta Roz päätyy hoivaamaan orvoksi jäänyttä hanhenpoikasta (Kit Connor) ketun (Pedro Pascal) avustuksella, ja kolmikon välille muodostuu vahva side. Vanhemmuutta sekä vanhemman ja lapsen suhdetta kuvataan herkästi ja osuvasti. Villi robotti vetosi omalla kohdallani todella tunteisiin, ja iski täysillä itkuhermoon. En suoraan sanottuna muista, milloin olisin itkenyt elokuvan äärellä yhtä paljon. Mikään itkuleffa tämä ei sinänsä ole, vaan mukana on myös paljon huumoria ja toimintaa. Villi robotti on vielä katsottavissa elokuvateattereissa ja parhaan kokemuksen siitä saakin juuri valkokankaalla.

Erittäin vahvan suosituksen saa minulta myös toinen animaatio, Tomm Mooren ja Ross Stewartin ohjaama upea Wolfwalkers (2020), jonka näin vasta tänä vuonna. Taianomaisesti kuvitetussa tarinassa metsästäjän tytär tutustuu tyttöön, joka kuuluu salaperäiseen susikansaan. Tässäkin leffassa luonto on vahvasti läsnä. Wolfwalkers on katsottavissa Apple TV:ssä.