Katso logo

Elokuva-arvostelu: Trump-elokuva The Apprentice näyttää röyhkeän itsekehuskelun voiman

Elokuva-arvostelu: Trump-elokuva The Apprentice näyttää röyhkeän itsekehuskelun voiman
The Apprentice

Donald Trumpin liikemiesuran alusta kertova The Apprentice saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 11.10.

Mainos
Mainos päättyy

Marvel-elokuvista tuttu Sebastian Stan tekee hienon roolityön 1970–80-lukujen Donald Trumpina. The Apprentice -uutuuselokuvan on ohjannut iranilais-tanskalainen Ali Abbasi.

The Apprentice

****

Vaikeuksien kautta vihdoin teatterilevitykseen päässyt The Apprentice kertoo Donald Trumpin noususta maineeseen ja yltäkylläiseen elämään. Juoni keskittyy 1970–80-luvun vuosiin, kun nuorehko Donald siirtyi vähitellen valtaan isänsä Fredin yrityksessä, otti New Yorkin kiinteistöbisneksen haltuunsa ja löysi vaimokseen Ivana Zelnickovan.

Mainos
Mainos päättyy

The Apprentice on juuri sellainen kuin hyvän elämäkertaelokuvan kuuluu olla. Sivistynyt katsoja ymmärtää, että se ei yritä kertoa kohteestaan kaikkia vaiheita ja puolia, eikä välttämättä esittele totuuksia yksi yhteen, vaan keskittyy tarkasti tietynlaisen tulkinnan rakentamiseen – yhteen kuvaukseen julkisesta hahmosta nimeltään Donald J. Trump.

Ohjaaja Ali Abbasin apuna on ennen kaikkea Sebastian Stanin ilmiömäinen suoritus pääosassa. Hän ei tee Trumpista pilaversiota, mutta on ottanut eleistä ja äänenpainosta muutamia olennaisia piirteitä. Stanin tulkitsemana aluksi melkeinpä sympaattisesta ja hyväksyntää etsivästä Trumpista kehittyy lopulta häikäilemättömyyden ruumiillistuma. 

Myös Jeremy Strong Trumpin oppi-isänä, asianajaja Roy Cohnina on loistava. Elokuvallisia tehokeinojakin käytetään musiikkia myöten mainiosti hyväksi dramaattisen vaikutelman luomiseksi.

Se, missä The Apprentice puolestaan omaa totuudellista todistusvoimaa, on sen näyttämisessä, että me kaikki loimme Trumpin. Kun yksi ihminen tarpeeksi määrätietoisesti ja julkeasti kertoo olevansa loistava ja upea voittaja, pelokkaat ja lammasmaiset massat seuraavat mukana. Siinä pelissä filosofi Friedrich Nietzschen kuvailema tahto valtaan on kaiken alku ja loppu.

Eräässä kohtauksessa nähdään, kuinka vallastaan jo juopunut Trump saa häntä kritisoineen toimittajankin puolelleen esitellessään kolmikohtaista periaatettaan menestyksen saavuttamiseksi. Tämä on se pohja, josta hän nousi elokuvan kuvaamien tapahtumien jälkeen vieläkin korkeammalle. Me kaikki nostimme Trumpin lopulta USA:n presidentiksi asti, kun halusimme esimerkiksi katsoa hänen tosi-tv-keikarointiaan ja nostimme hänet siten yhä näkyvämmäksi hahmoksi. Sitä saa, mitä tilaa.

Draama. O: Ali Abbasi. N: Sebastian Stan, Jeremy Strong, Maria Bakalova. (USA 2024). 122 min. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan