fbq
Asteroid City / Wes Anderson
Asteroid City / Wes Anderson

Ohjaaja Wes Anderson rakastaa näyttelijöitä ja vanhaa teknologiaa: ”Kuvaan filmille niin pitkään kuin mahdollista”

Cannesissa ensi-iltansa saanut Asteroid City on pastelliväreissä hehkuva trippi 1950-luvun atomiaikaan, jolloin aavikolla räjähteli ja taivaalla nähtiin outoja juttuja. Ohjaaja Wes Andersonille elokuva antoi jälleen tilaisuuden koota yhteen monta suosikkinäyttelijää.

Cannesin festivaalipalatsin konferenssihuone on tupaten täynnä toimittajia, kun Wes Anderson saapuu lavalle näyttelijöidensä kanssa. Kuten kaikissa ohjaajan elokuvissa Asteroid Cityssä esiintyy valtava ja varsin nimekäs ensemble, johon kuuluu Andersonin vakionäyttelijöitä ja uusia kasvoja. Mukaan lehdistötilaisuuteen heistä on valikoitunut vain muutama.

Scarlett Johansson esiintyi Andersonin ohjauksessa ensimmäistä kertaa vuoden 2018 pitkässä nukkeanimaatiossa Isle of Dogs.

– Tämä oli kieltämättä erilainen kokemus, sillä sain esittää tällä kertaa ihmistä enkä koiraa, Scarlett nauraa.

Unista saa inspiraatiota

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Johansson esittää Asteroid Cityssä kuuluisaa elokuvatähteä, joka saapuu tyttärensä seurassa aavikolla pidettävään tähtiharrastajien tapahtumaan. Espanjassa Madridin liepeillä kuvatun elokuvan tekeminen oli Johanssonille mieluisa kokemus.

– Wes osaa luoda tilan, joka on käsin kosketeltava ja muokattava. Se on kuin teatterin tekemistä lavalla, jossa voit itse vaikuttaa tilaan ja miten sitä käytetään. Hän myös osaa suodattaa pois kaiken turhan luppoajan, jonka yleensä vietät asuntovaunussa. Kuvauksissa ei ole hierarkiaa, vaan kaikki ovat tasa-arvoisia. Se tuntuu energiseltä ja innostavalta.

Asteroid City / Scarlett Johansson
Asteroid City / Scarlett Johansson

Andersonin elokuvat tapahtuvat usein kohotetussa todellisuudessa, joka näyttää ja kuulostaa vahvasti suunnitellulta. Johanssonin mielessä ne liittyvät myös uniin.

– Olen näytellyt elokuvissa niin kauan, että niistä on tullut tietoisuuteni jatke. Myös alitajuntani, sillä haen unista neuvoa ja inspiraatiota työhöni. Yritän myös kirjoittaa uniani ylös, vaikka usein ne häviävätkin mielestä saman tien. Olen myös tekstannut niitä Wesille! Scarlett paljastaa.

Ohjaaja on kapellimestari

Asteroid City -nimisen näytelmän tekemisestä kertovan tv-ohjelman juontajaa esittävä Bryan Cranston antoi myös äänensä yhdelle Isle of Dogs -elokuvan karvanaamoista. Breaking Bad -sarjan pääroolistaan ikuisesti kuuluisa Cranston oli innoissaan ohjaajan tavasta metakikkailla kolmen eri kerrontamuodon välillä.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Tämä on Wesin rakkauskirje esiintymistaiteelle, jossa hän kietoo sormensa elokuvan, teatterin ja television ympärille. Hän on kuin orkesterinjohtaja ja me näyttelijät olemme tiettyä instrumenttia soittavia muusikoita. Keskitymme kovasti käyttämään omaa soitinta, emmekä voi olla täysin varmoja, miltä lopputulos näyttää ja kuulostaa. Hän kuitenkin tietää sen ja ohjaa meitä kuin kapellimestari, Cranston muotoilee.

Jason Schwartzman on esiintynyt puolestaan lähes kaikissa Wes Andersonin elokuvissa. Silti Schwartzman kertoo olevansa aina yhtä iloinen ja kiitollinen päästessään mukaan.

– Ja koska olen ollut hänen elokuvissaan melkein alusta saakka, on ollut upeaa seurata kuinka luottonäyttelijöiden ryhmä kasvaa kerta kerralta.

Asteroid City / Wes Anderson, Jason Schwartzman, Tom Hanks
Asteroid City / Wes Anderson, Jason Schwartzman, Tom Hanks

Schwartzman kertoo tavanneensa Andersonin ensi kertaa 17-vuotiaana.

– Hän oli ensimmäinen tuntemani aikuinen perheeni ulkopuolelta, joka halusi tietää, mitä minulla oli sanottavana ja mikä minua kiinnostaa. Sama pätee kaikkiin näyttelijöihin, joiden kanssa hän tekee töitä. Hän on vilpittömän kiinnostunut aivan jokaisesta ja haluaa kohdella kaikkia tasa-arvoisesti, Jason kehuu.

Eristyksissä aavikolla

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Tähtiensä kehuja hymy huulilla ja hieman punastuneena kuunnellut Anderson myöntää näyttelijöiden olevan hänen suosikkiporukkansa koko työryhmästä.

– Rakastan näyttelijöitä ja haluan olla heidän ympäröimänään, kun kuvaamme. Ehkä siksi heitä on aina niin paljon elokuvissani. Se ei johdu roolien määrästä vaan henkilökohtaisesta ja itsekkäästä tarpeestani, Anderson nauraa.

Steve Carell hätkähdyttää Foxcatcher-elokuvan murhaajana

Näyttelijöiden ohjaamisen lisäksi Anderson nauttii eniten käsikirjoittamisesta.

– Se on minulle lähimpänä improvisointia kuin kenties mikään muu osa elokuvanteossa. Siinä luodaan tyhjästä koko tarina, jonka syttymiseen tarvitaan toki idea tai inspiraatio. Usein kyseessä on todella intensiivinen prosessi, etenkin, jos se tapahtuu eristyksessä. Asteroid City käsikirjoitettiin koronasulun aikana ja myös kuvauksissa noudatettiin tiukkoja turvamääräyksiä. Ne kuitenkin sopivat meille ja niistä tuli myönteinen osa koko luomisprosessia. Kuvasimme aavikolla, joka ikään kuin suljettiin vain meitä varten.

Asteroid City / Liev Schreiber, Steve Carell, Steve Park, Hope Davis
Asteroid City / Liev Schreiber, Steve Carell, Steve Park, Hope Davis

Lavasteita pitää voida koskea

Anderson tunnetaan omaleimaisesta tyylistään, joka rakentuu tarkasti rajatuista kuvakompositioista, kerronnan rajoja rikkovista narratiiveista, sekä kuivan herkullisesta ja äkkiväärästä huumorista. Anderson kuuluu myös samaan ohjaajaveljeskuntaan Christopher Nolanin ja Quentin Tarantinon kanssa, jotka haluavat yhä itsepintaisesti kuvata filmille.

– Rakastan vanhaa teknologiaa ja aion kuvata filmille niin pitkään kuin mahdollista. Tapani tehdää elokuvaa on lähempänä 1930-lukua kuin tätä päivää. Mutta se vaatii myös paljon taloudellista tukea, johon kaikilla ei ole varaa. Olen etuoikeutettu siinä mielessä. Kun aloitin tekemään elokuvia nykyisiä vaihtoehtoja, kuten digikameroita, ei ollut edes olemassa. Kaikki riippuu lopulta tarinasta, jota olet kertomassa.

Fyysisen filmin lisäksi Anderson suosii konkreettisia lavasteita tietokoneluomusten sijaan.

– Olisimme voineet luoda monia asioita digitaalisesti jälkituotannossa, mutta päätimme tehdä ne paikan päällä espanjalaisella aavikolla. Se auttoi näyttelijöitä ymmärtämään elokuvaa ja sen tunnelmaa paremmin.

Seuraa meitä somessa