Nyt on elokuvalla pituutta! Kevin Costnerin uusin ohjaustyö Horizon kestää yli kymmenen tuntia
Kevin Costner on palannut kameran taakse 20 vuoden jälkeen saatuaan rahoituksen unelmaprojektilleen. Tarinaltaan viidentoista vuoden ajalle ennen ja jälkeen Yhdysvaltain sisällissodan sijoittuva Horizon on massiivinen länneneepos, jonka Costner jakaa neljäksi elokuvaksi.
Ensimmäisen osan kuvaukset alkoivat Utahissa syksyllä ja seuraavat kolme kuvataan perätysten alkaen huhtikuusta 2023. Kaiken kaikkiaan Horizonin kuvausten on ilmoitettu kestävän ennätykselliset 220 päivää. Elokuvat julkaistaan kolmen kuukauden välein ja ne ovat pituudeltaan 2 tuntia 45 minuuttia.
– Kaikki neljä elokuvaa julkaistaan aluksi täyspitkinä versioina, jonka jälkeen ne leikataan noin tunnin pituisiksi jaksoiksi tv-sarjaversiota varten, Costner vahvisti Varietylle.
Yksi Costnerin haastavimmista töistä on ollut löytää näyttelijät Horizonin yli 170 puherooliin. Ohjaajan lisäksi elokuvissa nähdään ainakin Jamie Campbell Bower, Thomas Haden Church, Jeff Fahey, Isabelle Fuhrman, Danny Huston, Jena Malone, Sienna Miller, Will Patton, Michael Rooker, Luke Wilson ja Sam Worthington.
– En ole koskaan kokenut yhtä kovaa painetta urallani. Joudun samaan aikaan tekemään valtavasti päätöksiä Horizonin suhteen sekä työskentelemään päivittäin Yellowstonen parissa. Koko ajan takanani seisoo pitkä jono ihmisiä odottamassa päätöksiä. Jo pelkät kuvaukset vievät kahdeksan kuukautta, mikä on monumentaalinen aika, Costner jatkaa.
Urakasta huolimatta 67-vuotias ohjaaja-tähti vakuuttaa olevansa ikionnellinen projektista.
– Kyseessä on todella kaunis mutta kova tarina. Mukana on poikkeuksellisen paljon vahvoja naisia, jotka yrittävät selviytyä uudessa ja vihamielisessä maailmassa. Monesti he eivät halunneet muuttaa näille asumattomille ja vaarallisille alueille, mutta joutuivat seuraamaan miehiään, eikä elämä ollut helppoa. Päätin alusta lähtien korostaa tätä puolta tarinassa.
Costnerin edellinen ohjaus, lännendraama Armoton maa valmistui 2003. Sitä ennen näyttelijä ohjasi seitsemän Oscaria voittaneen western-klassikon Tanssii susien kanssa (1990) ja ydinsodan jälkeiseen Amerikkaan sijoittuvan toimintaseikkailun The Postman (1997).
Horizonin tuotantostudiona toimii Warner Brothers, joten elokuvat ja niiden sarjaversio nähdään lopulta HBO Max -suoratoistopalvelussa.
