Katso logo

Yellowstone teki Kevin Costnerista jälleen supersuositun – ”En tiedä, minne tarina viedään seuraavaksi”

Yellowstone Kevin Costner
Mainos
Mainos päättyy

Tammikuun puolivälissä 68 vuotta täyttävä Kevin Costner elää uransa kiireisintä aikaa. Valtavan suositun Yellowstone-sarjan lisäksi Costner työskentelee parhaillaan ohjaajana ja näyttelijänä mammuttiwesternissä Horizon, joka julkaistaan neljässä osassa.

Costner on tuntenut olonsa aina kotoisaksi villin lännen maisemissa. Myös kameran ulkopuolella poikkeuksellisen taitava ratsastaja viettää vapaa-aikaansa mieluiten hevosranchilla Coloradon Aspenissa vaimonsa ja lastensa kanssa. Hollywood-pirskeissä ja unelmakaupungin salamavaloissa Costner ei ole sen sijaan koskaan viihtynyt. Siitä huolimatta, että hän on ollut jo neljä vuosikymmentä yksi maailman tunnetuimmista elokuva- ja tv-tähdistä.

Costnerin ura valkokankaalla sai pomppuisan alun, kun tämän kohtaukset leikattiin pois elokuvasta Sisärengas (1983). Nuori näyttelijä jäi kuitenkin ohjaaja Lawrence Kasdanin mieleen, joka antoi tälle yhden päärooleista lännenelokuvassa Silverado (1985). Iso hitti Kasdanille ja koko näyttelijäkaartille, Silverado myös käynnisti jo 40 vuotta kestäneen rakkaussuhteen Costnerin ja western-lajityypin välillä.

Kasdanin osalta suhde huipentui 1994, kun hän kiinnitti Costnerin nimiosaan eeppiseen pyssysankarin muotokuvaansa Wyatt Earp. Jo sitä ennen näyttelijä oli tehnyt historiaa ohjaamalla ja esittämällä pääosaa kaikkien aikojen menestyneimmässä lännenelokuvassa Tanssii susien kanssa (1990), joka palkittiin seitsemällä Oscarilla. Vuonna 2007 Costnerin esikoisohjaus valittiin mukaan Yhdysvaltain kongressin kansalliseen elokuvarekisteriin.

Mainos
Mainos päättyy

Costnerin suuri läpimurto valkokankaalla tapahtui jo 1980-luvun lopussa, kun näyttelijä tähditti perätysten neljää hittiä. Niistä ensimmäinen, kieltolain aikaiseen Chicagoon sijoittuva viiden tähden rikosdraama Lahjomattomat (1987), oli valtava arvostelu- ja yleisömenestys, joka toi Oscarin sivuroolia esittäneelle Sean Connerylle. Poliittisesti latautunut trilleri Ei pakotietä (1987) ja baseball-aiheiset draamakomediat Vamppi ja veteraani (1988) ja Unelmien kenttä (1989) vahvistivat Costnerin asemaa aikakauden kuumimpana uutena tähtenä.

Tanssii susien kanssa

Rocky teki Sylvester Stallonesta kuuluisan 46 vuotta sitten – nyt tähti käy katkeraa taistelua saadakseen edes osan hahmon oikeuksista itselleen

Tony Scottin briljantin noir-trillerin Kosto (1990) ja Tanssii susien kanssa jälkeen Costner teki yhden parhaista rooleistaan erikoissyyttäjä Jim Garrisonina Oliver Stonen mestariteoksessa JFK (1991) ja tienasi kymmeniä miljoonia suojelemalla popdiiva Whitney Houstonia romanttisessa trillerissä Bodyguard (1992). Päärooli Clint Eastwoodin parhaisiin ohjauksiin kuuluvassa vankikarkuridraamassa Täydellinen maailma (1993) viimeisteli suoran.

Lahjomattomat

Costnerin ura otti kaksi askelta taaksepäin megalomaanisten floppien Waterworld (1995) ja The Postman (1997) seurauksena. Molemmat ovat jälkiapokalyptisia tarinoita, joista ensimmäisessä ilmastonmuutos on hukuttanut maailman mereen ja jälkimmäisessä yksinäinen postimies yrittää rakentaa yhteiskuntaa uusiksi ydinsodan jälkeen.

Molemmat olivat valtavan kalliita epäonnistumisia, jotka olivat hukuttaa tekijänsä ja tuotantostudionsa. Etenkin The Postmanin epäonnistuminen oli sen ohjanneelle Costnerille niin kivulias kokemus, ettei näyttelijä halunnut palata kameran taakse kuin vasta 2003 tutussa ja turvallisessa western-lajityypissä. Onneksi tuloksena syntynyttä Armotonta maata voi pitää yhtenä Costnerin parhaista filmeistä, joka resonoi vahvasti Yellowstonen tulevia teemoja.

Mainos
Mainos päättyy
Armoton maa

Costner debytoi televisiopääroolissa vuoden 2012 minisarjassa Hatfields & McCoys, joka kertoo kahdesta toisiaan verisesti vihanneesta suvusta sisällissodan jälkeisessä Amerikassa. Näyteltyään koko 2010-luvun enemmän tai vähemmän kiinnostavissa filmeissä, Costner oli omimmillaan Bonnien ja Clyden tappaneena texasrangerina vuoden 2019 Netflix-elokuvassa The Highwaymen, joka julkaistiin hieman ennen Yellowstonen ensimmäistä kautta.

Parhaillaan jo viidettä kautta käyvä moderni lännensarja on kasvanut globaaliksi hitiksi, jota fanittavat niin tavalliset amerikkalaiset kuin norjalaiset kuninkaallisetkin. Päähenkilöä, vaikutusvaltaista montanalaista karjatilallista John Duttonia esittävä Costner ei tiedä jatkosta mitään, vaikka sarjan luoja ja showrunner Taylor Sheridan onkin paljastanut visioineensa Yellowstonen vähintään seitsemän kauden mittaiseksi.

– John on tällä hetkellä kovassa puristuksessa alkuperäisväestön, poliitikkojen, suuryritysten ja ympäristöaktivistien välissä. En kuitenkaan tiedä, minne tarina seuraavaksi viedään. Uskon, että se halutaan tehdä kuitenkin fiksusti ja elegantisti, koska sarjasta on tullut niin valtavan suosittu, Costner totesi Paramount+:n lanseeraustapahtumassa Lontoossa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan