Näkökulma: Tv-kanavat, tuokaa lavatanssit takaisin!
Viihdeohjelmiston laajetessa ja muuttuessa tanssi ja iskelmä jäivät yhtäkkiä pois ruudusta, kirjoittaa Katson kolumnisti Jupe Tuomola.
Viiala, arviolta vuosi 1978. Istun mummuni ja pappani rintamamiestalon olohuoneessa, jota hallitsevat jättimäinen fiikus, useat ruukkukasvit, piironki, samettisohva ja kaksi samettista nojatuolia sekä nurkassa siihen aikaan jopa suhteellisen harvinainen ja iso putkitelevisio. Puusaunat on saunottu, iltapala syöty ja koko perhe ahtautunut pieneen olkkariin. Mummuni Hilja käy ylikierroksilla, ja jopa talossa jöötä pitänyt Einari-pappani pitää jatkuvasti tarinoita pursuavan sanaisen arkkuna suljettuna. Hän ei uskalla sanoa mitään.
Mummu istuu lähimpänä televisiota olevassa nojatuolissa nojautuen eteenpäin kuin noiduttuna. Jos joku – minä, lellitty lapsenlapsi mukaan lukien – uskaltaa taustalta sanoa jotain, mummu taakseen katomatta, nostaa etusormensa tiukasti pystyyn markkeeraamaan hys-merkkiä.
Televisiossa alkaa Lauantaitanssit.
Vuodesta 1971 vuoteen 1985 pyörinyt, parhaimmillaan kaksi miljoonaa katsojaa tavoittanut Lauantaitanssit oli ainoa tv-ohjelma, jota mummu katsoi uutislähetyksen lisäksi. Eikä siis todellakaan ollut ainoa, sillä naapuritaloissa jopa iltalypsyn ajankohtaa siirrettiin, jotta päästiin katsomaan Heikki Hietamiehen valtavien tummennettujen silmälasiensa takaa luotsaamaa tanssiohjelmaa.
Ohjelmassa tapahtui varsin vähän. Tavalliset suomalaiset tanssivat, ja tanssikansan suosikit esiintyivät. Ehkä juuri tämä yksinkertaisuus siinä viehätti, koska kun ohjelma lopetettiin, syntyi siitä melkoinen palautevyöry.
Tanssi ja iskelmämusiikki tulivat kuitenkin uusien ohjelmien myötä suomalaiseen televisioon takaisin 1990-luvulla, ja pitkälti samalla kaavalla kuin mitä Lauantaitanssit olivat tutuksi tehneet. Sataman valot, Kansanhuvit, Huvin vuoksi, Saanko luvan ja Kesäillan valssi jatkoivat perinnettä, ja toimivat varmasti jonkinlaisena astinlautana muulle viikonloppuiltojen jättiviihteelle Hecumaniasta Huumaan ja BumtsiBumista Leikin varjolla -ohjelmaan ja lopulta Posseen ja Putoukseen.
Viihdeohjelmiston laajetessa ja muuttuessa tanssi ja iskelmä jäivät kuitenkin yhtäkkiä pois ruudusta. Syitä voi vain arvella, mutta osansa on varmasti sillä, ettei tekeminen ollut kovinkaan edullista, koska kuvauspaikka ja -ajankohta vaihtui lavojen mukaan, eikä hommaa voinut kovin pienellä kalustolla hoitaa. Lisäksi esiintyjien palkkiot, musiikin esittämiseen liittyvät maksut, kansainvälisten formaattien esiinmarssi ja jonkinlainen television modernisoituminen olivat varmasti vähintään osasyynä.
Tanssilavojen tähdet ja iskelmäartistit jäivät samaan aikaan aika pitkälti ulos median luupista. Television ja radion ohella edes perinteisemmät lehdet eivät enää kiinnostuneet kovinkaan paljon lavatähdistä. Lavakulttuurissakin nähtiin hienoisia hiipumisen merkkejä, ja monista lavoista tuli viihdekeskuksia, joihin lykättiin karaokepuolta ja disco-osastoa, tai sitten ne hiipuivat kokonaan. Harmi.
AlfaTV yritti elvyttää television tanssiohjelmistoa siinä ihan hyvin onnistuenkin, mutta kanavalle tuli ikävä kyllä noutaja monien asioiden summana. Muutama hassu kesäohjelma tai uusinta on 2020-luvulla tanssigenressä nähty, mutta hiljaista on yössä.
Tangomarkkinat ja Kiuruveden Iskelmämestarit -laulukilpailut esitettiin uudella Eveo-kanavalla, jossa itsekin työskentelen, ja ohjelmista tulleen palautteen jättimäärästä päätellen iskelmämusiikille ja tanssillekin on satavarmasti vielä tilausta. Televisiota katsoo edelleen paljon ihmisiä, jotka ovat yli 30 vuotta sitten sitä katsoneet, ja iskelmä- ja tanssiohjelmisto kiinnostaa nuorempiakin.
Nähtäväksi jää, uskaltaako joku tuotantoyhtiö ja kanava ottaa ensimmäiset tanssiaskeleet ja palauttaa tämän kulttuurinlajin telkkariin