Näkökulma: Oi muistatko niitä tv-aikoja? Rakkaus Dallasin Pamelaan jäi tosin yksipuoliseksi
Omaa elämäänsä eri vuosikymmeninä ja vuosina voi jäsentää monella tavalla. Hyvä ajan mittari on myös televisio ja se mitä sieltä on tullut tai mitä on itse milloinkin katsonut, ja miten ohjelmat ja oma maku ovat muuttuneet vuosien saatossa. Se kertoo usein jotain itsestäkin.
Oma ensimmäinen tv-muistoni ajoittuu 1970-luvulle ja TV2:n Iltasatu- ja myöhemmin Pikku Kakkonen -ohjelmiin. Lasse Pöysti kertoi telkkarissa satuja, mutta erityisesti mieleen jäi nukkeanimaatio Nukkumatti, joka saapui iltaisin heittämään unihiekkaa. Eniten jännitti aina, millä kulkupelillä Nukkumatti unetushommiinsa saapui.
Nukkumattihan oli itäsaksalainen valkopartainen ukkeli, jonka jonkinlainen piilotettu tai medialukutaitoisille jopa avoin agenda oli levittää sosialismin “ilosanomaa” kaikille – tai ainakin kymmenille kansoille – joille animaatiota esitettiin.
DDR:läisen elämäntyylin varsin mahtavana esitelleen ja itäblokin saavutuksia hehkuttaneen sarjan yksi ansio oli päähenkilönsä matkat eri paikkoihin. Kun Juri Gagarin lensi avaruuteen, niin Nukkumatti teki sen heti perässä.
Varsin ansiokkaan Nukkumatti-selonteon on tehnyt Dokumenttiprojektin Sakari Silvola, joten vaikka melatoniinin tv-version tässä kohtaa jätämmekin uinumaan, niin kiinnostuneiden kannattaa aiheen perään googlailla.
Seuraavaksi muistan tuijottaneeni vanhempieni mustavalkotöllöstä Musta ori -elokuvaa, josta myöhemmin kyhäiltiin myös palkittu tv-sarja. Sitten alkoikin väritelkkarikausi Tuomolan perheessä, mutta itse lopetin tv-katselun lähes kokonaan. Ulkoleikit, urheilu, Aku Ankat ja Viisikko-kirjasarja veivät kaiken ajan ja huomion.
Jossain kohtaa kasarilla tein paluun ruudun ääreen, ja kulman takana irvistelevä orastava teini-ikä täräytti mieleen sillä voimalla, että Dallas-sarjan juonenkäänteet veivät mukanaan. Kavereiden kanssa jopa leikittiin Dallas-hahmoja action-nukeilla, mikä nyt oli vähintäänkin outoa, koska J.R muistutti todella vähän Captain Americaa.
Dallasin myötä rakastuin myös ensi kerran. Tai oikeastaan rakkauteni oli kahdella jaollinen. Yhtäältä olin satavarma, että vietän säkenöivän tulevaisuuden yhdessä Dallasin Pamelan (Victoria Principal) kanssa, mutta toisaalta sydämeni sykki myös prinsessa Dianan suuntaan. Jostain syystä kumpikaan ei syttynyt 11-vuotiaaseen, vaikka lähetin molemmille jopa kirjeet.
Teininä telkkari jäi taas takavasemmalle, ja kun kotiin saatiin VHS-videolaite, niin viikonloput, jotka eivät kuluneet Helsingin Esplanadilla tai Hietsun rannassa mölytessä, täyttyivät vuokraleffoilla. Näissä usein seikkailivat maailmanlaajuisesti tunnetut action-nimet ja taso oli sitä, mitä angstinen teini kaipasi.
Seuraava tv-herääminen tapahtui 1990-luvulla, ja sen nimi oli Twin Peaks. David Lynchin ja Mark Frostin luoma surrealistinen sarja oli kaikkea sitä mitä janosin, kunnes se meni liian surrealistikseksi. Mutta ahh, sitä tunnelmaa. Pikkukaupunki, toinen toistaan kauniimmat mimmit, murha, omituisuudet ja Angelo Badalamentin hypnoottinen musiikki veivät mukanaan. Myöhemmin seuraamani sarjat kuten Villi Pohjola ja Rooman Sheriffi ovat paljon velkaa Twin Peaksille.
Näkökulma: Älä tuomitse omituisimpiakaan muodonmuutosohjelmia – ne auttavat ihmisiä oikeasti
Ysärin lopussa ja sen jälkeen en edes muista, mitä olen katsonut televisiosta ja olenko jäänyt mihinkään koukkuun. Se johtuu ehkä siitä(kin), että aloin silloin työskennellä alalla. Ensin Katso-lehdessä ja pikkuhiljaa siinä ohessa televisiossa tuotantoyhtiöiden kautta.
Samaan aikaan kanavia alkoi näkyä lisää härmässäkin, tallennusteknologia ja vuokraaminen kehittyivät ja sitten olikin yhtäkkiä suoratoistopalveluiden aikakausi. Katseluni pirstaloitui tarjonnan pirstaloitumisen myötä.
Suoratoistoissa toki löytyy järjetön rivi sarjoja, joita olen tuijottanut parhaimmillaan tai pahimmillaan jopa 10 tuntia putkeen, mutta niitä ei voi televisiotarjonnan tapaan enää suoraan laskea ikäkausikokemuksiksi, koska mukana on uudempaa ja vanhempaa ja niitä voi töllöttää milloin haluaa.
Tämänhetkisen tv-katseluni pitäisi ammatinkin puolesta olla huomattavasti laaja-alaisempaa, mutta suoratoiston helppous viehättää – vaikka toki palveluista voi peruskanavien ohjelmiakin katsoa, mutta itselleni harvoin käy niin.
Jos jotain tällä hetkellä haluan katsoa, niin muutospainotteisia sarjoja, joissa esimerkiksi kämppiä pistetään uuteen uskoon (Remppa vai muutto), arvotavara vaihtaa omistajaa (Panttilainaamo) tai jonkun elämä muuttuu (seurantadokumentit ja -realityt).
Joka tapauksessa televisio on ollut osa elämääni ja intohimoani lapsesta tähän päivään, ja se tulee olemaan sitä loppuun asti.
Millaista roolia televisio on näytellyt Sinun elämässäsi?