Näkökulma: Grillimakkaran tuoksuiset lavatanssit ovat ohi – suomalaiset haluavat nyt glamouria

Vaikka TTK kirvelee ajoittain esteettistä silmää, on se vuodesta toiseen television parasta viihdettä.
Suomalaiset on mielletty lätkä-, ralli- ja hiihtokansana. Kun vilkaisee syksyisin television katsojalukuja, joissa Tanssii tähtien kanssa -ohjelma kerää viikosta ja vuodesta toiseen miljoonayleisön, voi hyvällä omallatunnolla todeta suomalaiset myös tanssikansaksi.
Ja onhan tanssi aiemminkin vetänyt silmäpareja kotisohville. Finnpanelin lukujen mukaan vuoden katsotuimpien ohjelmien kärkipaikkaa pitää yhtenään Linnan juhlat, jossa puuduttavan jonotuksen ja kahvittelun jälkeen siirrytään tanssiparketille. Presidenttiparin alkutahdit lienevät television katsotuin tanssinumero.
Tanssista puhuessa ei voi sivuuttaa Kesäillan valsseja. Itseäni on aina hämmentänyt, miten ihmiset jaksavatkin toljottaa humppaamista. Etenkin kun kamera liikkuu tanssipaikalla sellaista vauhtia, ettei kotisohvalta ehdi tuomaroida, pysyvätkö parit rytmissä.

Tanssin ystävien iloksi vuonna 2006 televisiossa debytoi Tanssii tähtien kanssa, joka on harppaus koivunlehdiltä ja grillimakkaralta tuoksuvista lavatansseista maailmaan, jossa yhdistyvät musiikki, tanssi, kauneus, draama ja huumori.
Kun sohvalla tuomitsee tähtioppilaiden pieleen menneitä kantakäännöksiä, samban heikkoa bouncea ja rumasti sojottavia käsiä, on muistutettava itseään, miten valtavaan prässiin kokemattomat alkeisoppilaat heittäytyvät. Jokainen tähtioppilas ansaitsisi kymmenen pistettä pelkästä rohkeudesta ja periksiantamattomuudesta.
Olin itse viisivuotias, kun aloitin kilpatanssin. Kuusivuotiaana lopetin harrastuksen, koska opettaja pisti ujon pikkutytön tanssimaan vieraan pojan kanssa. Keski-ikäisenä perheenäitinä palasin tanssisaliin, ja voin sanoa ymmärtäväni sen tuskan, riemun, turhautumisen ja onnen määrän, jota treenisalissa koetaan.

Toisinaan oikeustaju ja esteettinen silmä joutuvat koetukselle TTK:ta seuratessa. Vai oletteko jo unohtaneet Pekka Poudan, Jethro Rostedtin ja Antti ”Kanki” Kaikkosen, jotka katsojaäänin tallustivat yli puolenvälin kisaa? Tämä todistanee, että loppujen lopuksi TTK:ssa on kyse viihteestä.
Jos pieniä toiveita saisi TTK-tuotannolle heittää, käytän tilaisuuden hyväksi. Yllätyskäänteitä, kuten tanssillisia haasteita lisää, jotta mielenkiinto säilyy. Teemajaksoissa jäitä hattuun. Lähetysaikaan säntillinen leikkaus, koska joskus liika on liikaa. Syöpäsäätiö tekee tärkeää työtä, mutta avustusta voisi kerätä väliin myös mielenterveystyölle tai vaikkapa vähäosaisille.
Tanssii tähtien kanssa on vuoden katsotuin viihdeohjelma – ansaitusti.
