Näin Scarlett Johansson reagoi miehensä tv:ssä kertomiin vitseihin: "Se on julmaa"

Hollywood-tähden mukaan vitsit pahenevat vuosi vuodelta.
Tuoreessa Fly Me To The Moon -draamakomediassa nähtävä Scarlett Johansson joutuu usein miehensä, koomikko-käsikirjoittaja Colin Jostin vitsien kohteeksi Saturday Night Live -viihdeohjelmassa.
Elokuvassa Johansson on markkinointijohtaja Kelly Jones, jolla on säpinää NASA:n laukaisujohtaja Cole Davisin (Channing Tatum) kanssa, joka saa tehtäväkseen lavastaa varajärjestelynä kuuhun laskeutumisen.
Johansson kertoi Kelly Clarkson Show'ssa miehensä vitsailusta, joka juontaa juurensa SNL:n vitsivaihtoihin. SNL:n joulu- ja päätösjaksoissa tapahtuvassa vaihdossa Jost, sekä hänen kanssajuontajansa, Michael Che lukevat ääneen toisilleen kirjoittamiaan vitsejä, joita kumpikaan heistä ei ole nähnyt etukäteen.
– ChatGPT on julkaissut uuden ääniassistenttiominaisuuden, joka on saanut inspiraationsa Scarlett Johanssonin tekoälyhahmosta elokuvassa Her, jota en ole koskaan viitsinyt katsoa, koska mitä järkeä on kuuntelemisessa ilman tuota kehoa, Jost sanoi ennen kuin peitti kasvonsa käsillään SNL:n 49. kauden päätösjaksossa.
Colin Jostin tekoälyvitsi.
Johansson paljasti juontaja Kelly Clarksonille, että kyseessä oli oikea vitsi.
– Ja tuo oli mieto versio, jos olette koskaan katsoneet vitsivaihtoa, Johansson jatkoi.
Clarkson oli tästä samaa mieltä, eikä näyttänyt rajumpia vitsejä, mutta Youtubesta vitsivideoita löytyy.
– Creed-tähti (Scott Rapp) näyttelee Frank Sinatraa tulevassa elokuvassa, mutta hyvä uutinen on se, että Sammy Davis Junioria esittää Scarlett Johansson, Jost vistaili SNL:n joulujaksossa vuonna 2020.
Sammy Davis Jr. -vitsi.
– New Yorkin osavaltio sallii nyt elokuvateattereiden tarjoila alkoholia, joten voin vihdoinkin nauttia vaimoni pienistä taide-elokuvista, Jost viittasi Johanssonin Black Widow -supersankarielokuviin vuonna 2023.
Black Widow -vitsi.
Johansson kertoi ahdistavasta tunteesta, jota hän kokee jokaisen vitsivaihdon alla.
– Meidän täytyi mennä todistajansuojeluun tuon yön jälkeen. Olin aivan kauhuissani siitä, jos meidät otetaan kohteiksi, Johansson myönsi.

– Se oli niin paha, olin sen vitsin aikana tajuton. En oikeastaan edes muista sitä.
Johansson kuvaili hetkeä, miten hän reagoi tekoäly-vitsiin keväällä päättyneellä kaudella. Heti, kun Johanssonin kuva tuli esiin, hän alkoi huutaa ja peitti kasvonsa käsillään.
– Se on julmaa. Minusta tuntuu, että vitsit muuttuvat vuosi vuodelta pahemmiksi. Se on niin hirveää ja tuskallista, en itse asiassa muistanut tuota vitsiä, Johansson jatkoi.
– Ja ne tekevät sen (vitsivaihto) myös jouluna, kuin pieninä lahjoina toisilleen, hän nauroi.
Fly Me To The Moon elokuvateattereissa.