
Muistatko miljonäärivenekauppias Mikko Alasen kohutun murhan? Uusi true crime -sarja repii tapauksen auki
Ohjelmassa käsitellään muun muassa vuonna 2010 koko Suomea kuohuttanutta miljonäärivenekauppias Mikko Alasen murhaa sekä Tamperetta vuonna 2011 järkyttänyttä Hervannan metsäsurmaa.
Tapauksia avataan useiden henkilöiden kautta. Asianosaiset käyvät läpi taustat ennen tapahtumia ja kertovat, mitä rikoksen kanssa eläminen on vaatinut. Poliisit, omaiset ja asiantuntijat kertovat osaltaan, miten tutkinta on edennyt ja miten yksikin puuttuva palanen voi johtaa koko tapauksen selviämiseen.
Oman tarinansa kertoo Henri Keisala, joka pahoinpideltiin käsittämättömällä tavalla kesken arkisen juoksulenkin vuonna 2018 Tampereella. Henry jäi vakavista aivovammoista huolimatta henkiin, joskin hänen elämänsä on nyt hyvin erilaista. Tekijä ja teon motiivi ovat tässäkin tapauksessa yhä arvoitus.
Aikalaiset kertovat karua kuvaa 1980-luvun Suomesta, jolloin uhrin seksuaalinen suuntautuminen saattoi riittää motiiviksi murhalle. Näinä vuosina Helsingissä surmattiin useita homoseksuaaleja ravintolatyöntekijöitä.
Karuista kohtaloista huolimatta on yhä toivoa, että rikokset selviävät – tästä todisteena muun muassa tapaus vuodelta 2019, jossa taksikuski raiskasi ystävänsä hautajaisista palaavan Iida Ketolan. Sittemmin selvisi, että sama tekijä raiskasi vuosina 2019–2021 useita muita turvallisesti kotiin pyrkiviä naisia, ja hänet saatiin lopulta kiinni.
Ohjelma perustuu tanskalaiseen formaattiin Unsolved.
Ratkaisematon tapaus TV5 ja discovery+ torstaisin 8.9. alkaen.