Muistatko kauhuklassikko Manaajan riivatun lapsen? Tältä hän näyttää nykyään: "Olen surullinen, mutta en vihainen"
Manaaja-elokuvan näyttelijä Linda Blair ansaitsi kulttiroolilla Oscar-ehdokkuuden, mutta menestys jäi haaveeksi.
Tapaninpäivänä 1973 sai ensi-iltansa kauhuelokuva Manaaja, josta on sittemmin tullut lajityyppinsä klassikko.
Elokuvan käsikirjoituksen väitetään perustuvan tositarinaan, josta kirjailija William Peter Blatty teki 1940-luvulla menestysromaanin.
SkyShowtime julkaisee ensimmäisen pohjoismaisen sarjansa – katso traileri
Päärooliin riivatuksi teinitytöksi haluttiin tuolloin 15-vuotias Jamie Lee Curtis, mutta hänen näyttelijä-äitinsä Janet Leigh vastusti ajatusta jyrkästi.
Lopulta kohutun teinitytön roolin sai Linda Blair, heppatyttö, joka oli aiemmin tehnyt jonkin verran tv-mainoksia ja lapsimallin töitä, mutta näyttelijänä hän oli kokematon.
Nähtyään tuhansia koe-esiintymisiä oli ohjaaja William Friedkin luovuttaa.
– Kun sitten näin Lindan, olin vakuuttunut, että hän sopisi täydellisesti elokuvaan, ohjaaja on kertonut Intimate Portraitille.
Lapsitähdelle tappouhkauksia
Katolinen kirkko Yhdysvalloissa oli antanut hyväksyntänsä elokuvalle, mutta esimerkiksi kuuluisa evankelista Billy Graham julisti filmin paholaisen työksi ja väitti Lindan ylistävän roolissaan saatanaa. Tappouhkauksia alkoi sadella, ja Linda tarvitsi puolen vuoden ajan henkivartijat.
Linda itse oli kasvanut perheessä, jossa uskonto ei ollut näkyvässä roolissa. Hän koki elokuvan tarinana yksinhuoltajaäidistä ja tämän ongelmaisesta lapsesta ilman uskonnollisia tai hengellisiä merkityksiä.
– Minulle Manaaja oli fiktiota. Lehdistön kysymykset paholaisesta vain
lisäsivät paineita. Se oli kauheaa teini-ikäiselle, Linda on muistellut.
Kuka on maailman rikkain näyttelijä? Esittelyssä Hollywoodin vauraimmat tähdet
Kaikkia kohtauksia Linda ei nuoren ikänsä vuoksi saanut näytellä, kuten nyrkkitappelua papin kanssa ja kohtausta, jossa Regan harrastaa itsetyydytystä krusifiksin kanssa.
– Siinä kohtaa minä astuin kuvaan. Kun näet elokuvassa Reganin oksentavan, sekin olen minä, näyttelijä Eileen Dietz on paljastanut.
Eläinoikeuksista elämäntehtävä
Vaikka Linda ansaitsi roolisuorituksellaan Oscar-ehdokkuuden, oli hänen vaikea saada töitä Manaajan jälkeen. Rooleja kyllä tarjottiin, mutta niissä toistui nuoren uhrin rooli.
Vuonna 1974 hän esitti Born Innocent -elokuvassa väkivaltaisessa perheessä kasvavaa nuorta, jonka jälkeen oli vuorossa alkoholisoituneen teinin rooli.
Reganin rooliin Linda palasi vielä 1977 elokuvassa Manaaja II: Luopio.
1980-luvulle tultaessa näyttelijä Linda alkoi kaivata aikuisen naisen rooleja. Hän päätyi pornografisen lehden alastonkuviin, ja näyttejänä jämähti B-luokan elokuviin.
Liam Neeson kritisoi Star Wars -tuotantojen määrää: "Koko homma on laimentumassa"
Todellisen intohimonsa Linda löysi eläinaktivismista. 2000-luvulla hän perusti nimeään kantavan eläinsuojelujärjestön. Vaikka hän on tehnyt vuosia töitä eläinten puolustajana, muistaa suuri yleisö hänet ennen kaikkea 1970-luvun kulttikauhuleffasta.
– On hyvin masentavaa, ettei media nosta esille työtäni aktivistina. Olen siitä surullinen mutta en vihainen, Linda on todennut Sydney Morning Heraldille.
