
Mitä ihmettä? Ensitreffit alttarilla -ohjelman eronneet pariskunnat ovatkin vielä naimisissa
Ensitreffit alttarilla -ohjelman 9. tuotantokausi saatiin päätökseen tiistaina (15.11.). Pariskunnista kaksi päätyi eroon jo kuvausten aikana. Henni ja Miikka päättivät jatkaa suhdetaan myös kuvausten jälkeen.
Ohjelman viimeisen jakson tultua ulos televisiosta Henni ja Miikka ilmoittivat myös eronneensa.
Ero oli tapahtunut ex-pariskunnan mukaan syys-lokakuun tienoilla.
Katson ja Seiskan Ensitreffit sohvalla -raati ryhtyi tutkimaan pariskuntien solmimien avioliittojen tilaa ja kulisseista paljastuikin varsin mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Tämänhetkisen tiedon mukaan sekä Henni ja Miikka, että Salla ja Lauri ovat vielä virallisesti naimisissa keskenään. Kumpikaan pariskunnista ei ole laittanut avioeroaan edes vireille.

Jo kesken ohjelman eronneet Assi ja Otto ovat puolestaan laittaneet hippulat vinkumaan. Ex-pari on toimittanut avioeropaperit Helsingin käräjäoikeuteen samana päivänä, jolloin MTV3 esitti ohjelman finaalijakson televisiosta.
Miikan ja Hennin liitossa kummastusta herättää se, että Helsingissä kuvausten aikaan asustanut Henni on muuttanut Seiskan saamien tietojen mukaan heinäkuun lopussa Mikkeliin.

Kesällä kuvatussa ohjelmassa Hennin mahdollisista muuttoaikeista ei puhuttu sanallakaan. Ohjelman viimeisessä jaksossa Miikka ojentaa puolisolleen jopa kotinsa avaimen.
Miikka asui kuvausten aikana perintotilallaan Kouvolassa.
Hennin yllättävä muutto herättääkin kysymyksen, olivatko pariskunnan tulevaisuuden haaveet pelkkää sanahelinää. Oliko päätös erosta sittenkin tehty jo kuvausten aikaan?
Katso koko keskustelu yllä olevalta videolta.