Ensitreffit alttarilla -Henni avautuu erostaan - Kari Kanala paljasti yllättävän yksityiskohdan kulisseista

Ensitreffit alttarilla -ohjelman 9. tuotantokausi saatiin tiistaina (15.11.) päätökseen. Pareista vain yksi, Henni ja Miikka, päätti jatkaa avioliittoaan myös ohjelman jälkeen.
Pian ohjelman ensiesityksen jälkeen pariskunta ilmoitti, että myös he olivat päätyneet eroon, joka oli tapahtunut heidän mukaansa syys- ja lokakuun vaihteessa.
Nyt Henni on avannut tuntojaan myös omalla Instagram-tilillään. Hän on jakanut itsestään ja Miikasta suloisen yhteiskuvan, jossa kaksikko seisoo kesäistä maalaismaisemaa vasten.
- Siitä hetkestä on melkeen vuosi, kun tein lopullisen päätöksen hakea mukaan ohjelmaan. Paljon on tapahtunut kuluneen vuoden aikana, ja takana on aivan mieletön ja opettavainen matka, hän tiivistää.
Henni kuvailee kulunutta kesää hauskaksi. Hän korostaa olevansa kiitollinen päästessään kokemaan näinkin ainutlaatuisen matkan kuvausten puitteissa.
Aviomiehen kanssa eläminen vaati Hennin mukaan paljon uuden opettelua.
- Vaikka lopputulos ei ollut se, mitä lähdin hakemaan, ja jatkettiin matkaa Miikan kanssa eri teille, niin haluan kiittää Miikkaa rohkeudesta ja yhteisistä muistoista.
Hennin jakama yhteiskuva on kerännyt runsaasti tykkäyksiä sekä kannustavia kommentteja.
Eräs mielenkiintoisen yksityiskohta kuvan kommenttikentässä on ohjelman asiantuntijana toimiva Kari Kanala.
Pappin virkaa toimittava Kari on jättänyt Hennin kuvan alle suloisen viestin.
- Ihana Henni ja ihana Miikka. Hieno matka teillä - avoimuutta, rohkeutta, Kari ilmoittaa.
Yllättäen hän paljastaa olleensa Hennin ja mahdollisesti muiden ohjelmassa mukana olleiden kanssa myös yhteisessä illanvietossa.
- Ja Ylläs, Wiskarin keikka - nevöfoget.
Kommentista päätellen Kari on suunnannut laulaja Arttu Wiskarin keikalle. Ilta on ollut Karin mukaan ikimuistoinen. Myös Henni muistelee yhteistä keikkakokemusta lämmöllä.
- Tätä Ylläs ylläriä ei kyllä voi koskaan unohtaa! hän huudahtaa sydänsilmäemojin kera.