Lobotomiadokumentti järkyttää – nuorimmat potilaat 12-vuotiaita

Mielisairauden hoitoon on historiankirjoissa käytetty äärimmäistä keinoa – lobotomiaa eli aivoleikkausta.

Traileri: Pyörävarkaiden paratiisi.

Skitsofrenia oli 1900-luvun alussa yleisin mielisairaus, johon etsittiin hoitomenetelmiä, kuten kääreitä, kylpyjä, peräruiskeita, oksennuttamista ja kahden viikon tajuttomuustiloja. Mielisairaat hoidettiin rauhoittamalla ja eristämällä, kun parannuskeinoa ei löytynyt. Dokumentin mukaan mielisairaalat olivat paitsi ahtaita mutta myös rauhattomia.

Vuonna 1945 Suomen psykiatrisneurologinen yhdistys sai vieraakseen kaksi dosettia Tukholmasta. He esittelivät lobotomian, jossa potilailta katkaistaan aivojen etulohkoista lähtevät hermoradat. Toimenpiteen väitettiin vähentävän potilaiden masennusta, tuskaisuutta ja levottomuutta.

Keväällä 1946 ensimmäinen Suomessa tehty lobotomia onnistui, ja sitä seurasi samana vuonna neljä lisää. Yksi potilaista kuoli. 1950-luvulla leikkauksia suoritetiin niin paljon, ettei neurokirurgeja ollut tarpeeksi. Potilaita lähetettiin myös Ruotsiin. Suomeen suunniteltiin jopa kirurgista sairaalaa, jossa olisi tehty ainoastaan lobotomioita 350 kappaletta vuodessa.

Ei umpisuolileikkausta ihmeellisempi

Toimenpiteessä potilas oli hereillä, kun hänen kallonsa porattiin käsiporalla. Toimenpide tehtiin ohimojen paikallispuudutuksessa. Leikkaus kesti noin puoli tuntia, ja lopputulos oli peruuttamaton. Toimenpide ei ollut vaaraton. Yleisin kuolinsyy oli verenpurkauma aivoissa. 

Sivuoireita oli lukuisia, kuten epileptiset kohtaukset, muutokset tunne-elämässä ja lyhentynyt elinikä. Hurjasta maineestaan huolimatta oli myös potilaita, jotka lobotomian jälkeen elivät perhe-elämää ja tekivät työuraa.

Hulluuden historian toisessa jaksossa lääkäri vakuuttaa potilaalle, ettei kallonporaaminen satu. Toisessa kuvaruudussa lääkäri näyttää aivoissa tehdyn veitsenliikkeen. Mitä ylemmäs veistä vedettiin, sitä suuremmat muutokset eli, sitä enemmän se vaikutti potilaan aloitekykyyn.

– Loppujen lopuksi toimenpide on yksinkertainen. Että ei lobotomia umpisuolileikkausta ihmeellisempi ole, neurokirurgi Tapio Törmä kertoo.

– Se on tietyllä lailla amputaatio. Aivokudoksen vaurioittaminen. Vaikka psyykelääkkeitä joudutaan usein käyttämään paljon, niin ne ovat sentään parempia kuin tämmöinen toimenpide, Törmä sanoo.

Vuonna 1954 ensimmäinen psyykelääke otettiin käyttöön Suomessa. Lobotomiat jatkuivat Suomessa vuoteen 1969 saakka. Myöhemmin paljastui, että lobotomioita suoritettiin vielä 1970-luvulla. Kaikkiaan Suomessa tehtiin 1 600 lobotomiaa.

Isä katosi lobotomian myötä

Yleensä lobotomiapotilaat olivat 20–30-vuotiaita tai keski-ikäisiä henkilöitä. Nuorimmat lobotomian läpikäyneet olivat 12-vuotiaita, kuten Töölössä, Helsingissä leikattu kehitysvammainen tyttö, joka oli niin rauhaton, että hänet oli sidottu sänkyyn kiinni. Lobotomiaan ryhdyttiin juuri rauhattomuuden poistamiseksi.

Outin isällä oli skitsofrenia. Johannes-isä leikattiin vuonna 1961, joka oli viimeinen vuosi, kun Seinäjoen piirimielisairaalassa suoritettiin lobotomioita. Outi oli neljävuotias. Isän sairaus oli stigma, eikä hänen luonaan vieraillut muut kuin Outi ja Outin äiti, joka vastusti ihmisen aivoihin kajoamista.

Outi muistaa isän päässä olevat kuopat, joista pora oli lävistänyt kallon. Hän seurasi niitä sormenpäillään. Isä asui kotona kaksi vuotta leikkauksen jälkeen, mutta joutui sairaalaan 30 vuodeksi.

Lobotomian myötä Johanneksen empatiakyky katosi, ja hänestä tuli ilkeä. Outi muistaa isän pirullisen naurun, joka oli ennen ollut sympaattinen. Isän harhaisuudet olivat ilkeitä ja negatiivisia, taiteellisuus ja herkkyys katosivat.

Hulluuden historia lauantaisin TV1:llä, kaikki jaksot Yle Areenassa.