”Lähdin etsimään elämänkumppania ja kyllä se tässä vieressä istuu” – Maajussille morsian -erikoisjaksossa tarkistetaan suhteiden nykytila

Maajussille morsian -kauden Mitä heille kuuluu nyt? -ekstrajaksossa käydään katsomassa, mitä lemmenpareille on tapahtunut rakkauden kesän jälkeen. Anna-Reetta, Victoria, Arho ja Joonas kertovat, mikä on kauden aikana syntyneen suhteen nykytilanne.
– Tässä ollaan oltu aikamoisessa tunnemylläkässä monella tavalla, Arho pohjustaa jakson paljastuksia.
Maajussinelikko kohtaa jakson alussa toisensa Naantalissa.
– Hyvin on kesä mennyt, sen näkee naamasta, Arho veistelee kohdatessaan Joonaksen.
Vappu Pimiän emännöimänä aletaan purkaa viime aikojen tapahtumia. Menneiden kuukausien vaiheita puretaan siitä lähtien, kun maajussit saivat treffitarjokkaiden kirjeitä.
– Jonkun tietyn ihmisen kirjeitä luettiin alusta asti enemmän kuin muita, Joonas muistelee parikseen päätyneen Lindan ensimmäistä kirjettä.
– Sinä olit avoimin kortein Lindan kanssa alusta lähtien, Vappu kommentoi ekstrajaksossa.

Joonaksen valinta oli niin selkeä, että kaksi muuta ehdokasta poistui farmiviikolta jo aiottua aiemmin. Suhdetta on jatkettu molemminpuolisia vierailuita tehden, eikä kiirettä pidetä, mutta tunteet ovat selviä.
– Voisin jopa sanoa, että olen ehkä vähän rakastumassa, Karoliina pyörittelee jakson haastattelussa.
Anna-Reetta valitsi farmiviikon päätteeksi parikseen Kalevin.
– Kyllä hän on sellainen kultakimpale, että hoh-hoi, Anna-Reetta ylistää rakastaan Mitä heille kuuluu nyt? -jaksossa.
Kalevikin pääsee ääneen ja hän kehuu suhteen nykytilaa.
– Saa olla rento ja oma itsensä. Tunteet ovat vahvat Anne-Reettaa kohtaan, Kalevi kertoo.
– Lähdin etsimään elämänkumppania ja kyllä se tässä vieressä istuu, Anna-Reetta komppaa.

Victoria päätyi lopullisessa miesvalinnassaan Victoriin, vaikka asiaa pitikin pohtia paljon. Suhde on edennyt siten, että Victor on vieraillut ahkerasti Victorian tilalla.
– Victor on ollut reippaampi, minä olen käynyt vain kerran hänen luonaan Maarianhaminassa, Victoria nauraa jaksossa.
Tiedossa on myös lomamatka Balille.
– On vaikea kysymys, että mitä onnellisuus loppujen lopuksi on, mutta hyvältä tuntuu ainakin, Victor kertoo.

– Tässä ei ole mitään ylimääräistä hässäkkää, Victoria todistaa.
Arho puolestaan löysi sarjasta rinnalleen Karoliinan, joka oli hänen suosikkinsa alusta lähtien.
– Karoliina oli välillä maansa myynyt. Hän luuli lähteneensä turhan takia ohjelmaan. Mutta kun pääsimme kunnolla keskustelemaan kahden kesken, niin…, Arho aloittaa muisteluja.
– Tehän olitte kuin iilimadot siellä!, Vappu täydentää Arhon kertomusta.
– Se oli ihanaa katsottavaa, Vappu kertoo.
– Tämä on mullistanut koko elämäni. Tuntuu hullulta, että on löytänyt tuollaisen ihmisen ja saa viettää aikaa tällaisessa ympäristössä, Karoliina kertoo suhteestaan Arhoon.
Maajussille morsian -sarjan Mitä heille kuuluu nyt -jakso nähdään MTV3:lla maanantaina 14.11. Se on jo katseltavissa MTV Katsomossa.