Maajussille morsiamessa nähdään aitoa romantiikkaa – maajussi-Arho kahmaisee morsianehdokkaansa tunteikkaaseen syleilyyn

Maajussille morsian -ohjelman maanantaina 7.11. MTV Katsomossa julkaistussa jaksossa maajussit ovat valinnan edessä, kun heidän pitää päättää, kenen kumppaniehdokkaan kanssa he jatkavat syvemmin tutustumista.
Arholla on jännittynyt tunnelma, sillä hän on varma valinnastaan, mutta pelkää loukkaavansa morsianehdokas Sannia. Farmiviikolla kaksikon treffit menivät mallikkaasti, ja Arhon mukaan Sanni oli selvästi ilmaissut kiinnostuksensa häntä kohtaan.
Jännitys hieman raukeaa, kun kolmas morsianehdokas Elina tulee keskustelemaan tuntemuksistaan Arholle ennen viimeistä valintaa. Elina haluaa olla rehellinen tunteistaan.
– Musta on reilua, että kerron sulle näin, että mulla on tosi kaverilliset fiilikset sinua kohtaan. Harmittaa sen takia, koska olet mahtava tyyppi. Sun kanssa on superhauskaa, mutta siitä jää sellainen, kyllä tiedät, Elina toteaa.
– Joo, kyllä mietin, että jäi vähän sinustakin, oli sellaista tuttavallista keskustelua. Tekeminen oli sitä kaverimeininkiä, Arho vastaa hyvässä hengessä.
Vappu Pimiä saapuu maatilalle kuulemaan Arhon päätöksestä. Arho on päättänyt valita Karoliinan.
– Pohdin, onko vähän ilkeää Sannia kohtaan, hänelle on saattanut jäädä erittäin hyvä fiilis. Olen päätöksestä aivan, aivan varma. Kyllä ollaan nyt aika rakastunutta miestä tässä. Oli alusta asti siellä jonkinlainen tunne. Sitten kun siihen saa vastakaikua, niin kyllähän se roihahtaa, Arho hekumoi.

Arho ja Karoliina aikovat tutustua syvemmin toisiinsa kesän aikana. Molemmat ovat ihmeissään siitä, kuinka heidän välillään synkkaa niin hyvin, vaikka he ovat tunteneet vasta hetken.
Ihastunut pariskunta heittäytyy lopuksi suudelmaan.
– Lähtekää mukaan ohjelmaan. Ihan avoimin mielin. En itse voinut olettaakaan, että tällainen ihana ihminen sieltä löytyy, Arho kehottaa onnellisena.

Uskon asiat saavat Maajussi-Arhon morsiamen jättämään ohjelman kesken: ”Itselle se on kynnyskysymys”
Maajussille morsian -ohjelman valintajakso maanantaina 7.11. MTV3-kanavalla kello 20 alkaen. Katsottavissa myös MTV Katsomossa.