Katso logo

"Kyllä on mennyt jo liiallisuuksiin" – Hannele Lauri ja Eija Vilpas ovat eri mieltä seksuaalisesta ahdistelusta työpaikalla 

veitola
Mainos
Mainos päättyy

Maria Veitola kysyy naisilta, ovatko he kohdanneet työssään seksuaalista ahdistelua.

Vilpas kertoo, että aiemmin näyttelijän työssä ohjaaja saattoi käsitellä näyttelijöitä kuin marionetteja ja asetella heitä erilaisiin asentoihin kajoten heidän vartaloihinsa mielin määrin.

– Tänä päivänä sun pitää kysyä, että sopiiko, että mä kosken suhun, Vilpas toteaa.

– Kyllä on mennyt jo liiallisuuksiin, Lauri murahtaa. 

Mainos
Mainos päättyy

– En mä tiedä, toisaalta parempi niin. Onhan se hirveän paljon korrektimmaksi tullut tämmönen kaikki, Vilpas sanoo.

– Tästä mä olen nyt eri mieltä, Lauri kritisoi.

Vilpas kertoo jaksossa, ettei hän ole itse koskaan kokenut esimerkiksi ohjaajan koskettelua ahdisteluna.  

Kyläilyn aikana keskustellaan myös vanhenemisesta, naisnäyttelijöiden asemasta nyt ja ennen sekä muistellaan Hannelen ja Eijan ensitapaamista.

Maria Veitola kokeili Kaija Koon kikkaa fanikohtaamisissa – fanit tyrmistyivät toimittajan käytöksestä: ”Sä ootkin kusipää”

Vuoroin vieraissa Maria Veitola MTV Katsomossa tiistaisin ja torstaisin sekä MTV3-kanavalla keskiviikkoisin. 
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan