Kuolleet lehdet -päätähti Jussi Vatanen kertoo rehellisesti, millaista oli työskennellä Aki Kaurismäen kanssa

Suosikkinäyttelijä Jussi Vatanen työskenteli ensimmäistä kertaa Aki Kaurismäen kanssa.
Mestariohjaaja Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet on eittämättä yksi kuluvan vuoden kotimaisia elokuvatapauksia. Se on saanut runsaasti myös kansainvälistä huomiota ja hehkutusta osakseen, kun elokuva noteerattiin komeasti keväällä Cannesissa.
Alma Pöystin ja Jussi Vatasen tähdittämä tragikomedia palkittiin maineikkailla filmifestivaaleilla Prix du Jurylla, Tuomariston palkinnolla. Kansainvälinen elokuvakriitikkojen järjestö Fipresci valitsi sen vuoden 2023 parhaaksi elokuvaksi.
– Elokuva on vähän vaatimaton rakkaustarina. Aika traaginenkin hetkittäin, mutta siinä on myös paljon toivoa ja lohtua, Jussi, 45, kuvailee Katsolle Espoo Ciné -elokuvafestivaaleilla, jonka avauselokuvana Kuolleet lehdet nähtiin tänä vuonna.

Hauska työrupeama
Kuolleet lehdet kertoo kahden yksinäisen, sattumalta toisensa Helsingin yössä kohtaavan pienen ihmisen rakkaustarinan. Jussi esittää alkoholisoitunutta hiekkapuhaltajaa, jonka sydämen vie Alman näyttelemä hiljainen kauppa-apulainen.
Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet valittiin vuoden parhaaksi elokuvaksi – löi Oscar-ehdokkaat
– Se oli oikein hauska työrupeama. Alman kanssa oli kiva näytellä, tulimme hienosti juttuun. Ajattelemme jotenkin samalla tavalla asioista.
Myös ohjaajalegenda Kaurismäen kanssa työskentely oli Jussille kunnia-asia.
– Olihan se tosi hieno ja mielenkiintoinen kokemus. Aki on niin pitkän linjan tekijä ja hänellä on omanlaisensa tyylilaji. Hän tietää tarkkaan mitä haluaa, mikä on ohjaajalle pelkästään positiivinen piirre.

Säästäväisyys kunniaan
Tapoja tehdä elokuvaa on yhtä monia kuin on elokuvaohjaajiakin. Aki Kaurismäkeä ei tunneta miehenä, joka hinkkaisi tuotoksiaan maailman tappiin saakka.
– Näin se tosiaan oli, että mitä vähemmän ottoja, sen parempi. Yritimme satsata heti ensimmäisiin ottoihin. Aki esittikin meille sellaisen toiveen, että koittakaa saada repliikit kerralla oikein, Jussi muistelee.
Kerralla purkkiin -menetelmään on toinenkin syy: Kaurismäki suosii yhä vanhan tyyliä kuvata elokuvaa.
– Aki ei ole siirtynyt digitaaliseen aikaan, vaan hän käyttää yhä vanhaa 35-millistä filmikameraa. Sitten sitä materiaalia tietysti säästellään ja lasketaan, että paljonko siellä filmikasetissa on vielä minuutteja jäljellä.
Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet saa Suomen ensi-iltansa 15. syyskuuta.
