Kiti Kokkonen muistelee uutuusohjelmassa ohjaaja Ere Kokkosta: "Isäni henki leijuu yhä teatterissa"

Ylen Kokkonen Kokkosesta -ohjelmassa Kiti Kokkonen avautuu surusta, jota koki isänsä kuoltua.
Ere Kokkonen oli yksi suomalaisen televisiotuotannon pioneereista. Hän käsikirjoitti ja ohjasi satoja tv-ohjelmia, toimi viihdepäällikkönä televisioyhtiöissä ja perusti komedialle omistetun teatterin. Eren tunnetuimpia töitä ovat Uuno Turhapurot ja Vääpeli Körmyt.
Toimittaja Arto Nyberg käy Eren uraa, yksityiselämää ja persoonaa läpi keskustelemalla tämän tyttären Kiti Kokkosen kanssa Ylen Kokkonen Kokkosesta -ohjelmassa.
"Isä toppuutteli näyttelijäintoani"
Erestä piti tulla fyysikko, mutta ensimmäinen työpaikka MTV:llä muutti suunnitelmat ja hänestä tulikin yksi suomalaisen tv-viihteen ja elokuvan uranuurtajista. Kiti itsekin kiinnostui näyttelijän työstä jo varhain, ja jo ala-asteiässä hän esiintyi lapsitähtenä sarjoissa Kolme mummoa ja Tavataan Karppisilla.
MTV: Jarkko Niemi jättää TTK:n kesken
Ere ja Kitin äiti, näyttelijä-laulaja Titta Jokinen eivät kannustaneet tytärtään alalle.
– Vanhempani enemmänkin vastustivat ja toppuuttelivat näyttelemisintoani. Itse hakeuduin Yleisradion ilmaisutaidon kurssille. Halusin ehdottomasti näyttelijäksi, Kiti kertoo.

Vuosia myöhemmin Erestä tuli Kitin pomo, kun tytär sai pääsykokeen kautta työpaikan isänsä perustamasta Komediateatteri Arenasta. Samassa teatterissa työskentelivät Kitin äiti Titta ja bonusäiti Anna-Maija Kokkonen.
– Moni näyttelijä ajatteli ja muutama sanoikin minulle suoraan, että olen teatterissa vain isäni ansiosta. Tiesin, ettei se niin ollut, mutta asia häiritsi. Isäni piti huolen, ettei minua nostettu. Minulla oli pienempi palkka ja pienempiä rooleja kuin muilla, Kiti sanoo.
Kiti romahti näyttämöllä
Vuonna 2006 Ere julkaisi muistelmansa, joista hänellä oli tarkoitus tehdä teatteriinsa näytelmä. Tätä suunnitelmaa hän ei ehtinyt toteuttaa. Ere menehtyi 16. lokakuuta 2008 vaikean sairauden murtamana. Hän oli kuollessaan 70-vuotias.

Isän kuolema oli shokki Kitille. Hän sai sairaalasta suru-uutisen aamulla. Samaisena iltana oli revyyesitys teatterissa.
– Isän menehtyminen tuli minulle täytenä yllätyksenä. Luulin, että asiat olivat menneet parempaan suuntaan. Olin niin surullinen ja shokissa, etten tiennyt, mitä tehdä. Minulla oli tunne, että esitys on vedettävä. Muistan, että jossain vaiheessa esitystä romahdin, Kiti muistelee.
"Isä katselee yhä"
Kiti on jatkanut isänsä työtä Suomen Komediateatterin taiteellisena johtajana. Eren henki leijuu yhä teatterissa.

– Se on ollut niin vahva, että kyllä isän henki yhä elää. Se elää myös niissä ihmisissä, jotka ovat meillä olleet alusta asti töissä. Minusta tuntuu, että välillä isä on käynyt katsomassa esityksiämme varsinkin Arena-näyttämöllä. Eläessään hänellä oli tapana istua tietyssä aitiossa, ja kerran hänen kuolemansa jälkeen näin verhonkin siellä liikahtavan, Kiti sanoo.
Kokkonen Kokkosesta nähdään 13.11. Yle Areenassa ja 14.11. Yle Teemalla klo 21.05.
Näillä tansseilla ja kappaleilla TTK-tähtiparit kisaavat finaalipaikoista