fbq
Kauniit ja rohkeat Sheila

Kauniiden ja rohkeiden juonipaljastukset: Sheila tekee dramaattisen ratkaisun välttääkseen vankilan

Kauniissa ja rohkeissa ensi viikolla Deaconin luo saapuu kaksikko esittämään kiusallisia kysymyksiä Sheilasta. Brooke tunnustaa Ridgelle rakkauttaan.

Bill on jo unohtanut Brooken ja vannoo jälleen rakkauttaan Katieta kohtaan. Hän pyytää Katielta ymmärrystä ja uutta tilaisuutta osoittaa tunteensa todellisiksi. Katie kuitenkin ajattelee vain Carteria.

Finn saa vakuutettua Steffyn siitä, että Sheila on sittenkin elossa. Yhdessä he alkavat selvitellä yksityiskohtaisella tarkkuudella sitä, missä Sheila mahtaa olla. Kaksikko päätyytkin Deaconin luo esittämään kiusallisia kysymyksiä Sheilasta.

Vielä viime viikolla Sheila iloitsi Brooken epäonnesta

Taylor ja Ridge ovat poistuneet Los Angelesista – erikseen. Brooke kertoo Hopelle rohkaisseensa Ridgeä ottamaan aikaa itselleen ja käymään asioita läpi. Brooke sanoo yhä rakastavansa Ridgeä, mutta tämän täytyisi lopettaa edestakainen vaellus hänen ja Taylorin välillä.

Steffy kutsuu läheisensä yhteen kertoakseen tärkeän uutisen. Paikalla ovat Brooke, Hope, Eric, Carter ja Liam, joille Steffy kertoo, että Sheila on yhä elossa. Hetken päästä Finn pehmentää uutista kertomalla, että kyse on vasta epäilyksestä.

Sheila on taas seikkaillut kaupungilla valepuvussa mutta palaa lopulta Deaconin asunnolle. Hätääntynyt Deacon kertoo, että Steffy ja Finn ovat totuuden jäljillä. Lopulta myös poliisit lähtevät etsimään Sheilaa, joka tekee dramaattisen ratkaisun välttääkseen vankilan.

Kauniit ja rohkeat MTV3:lla maanantaista perjantaihin

Seuraa meitä somessa