Katsojamenestys Sisu avaa Pohjois-Amerikan elokuvateattereissa huhtikuussa – Suomessa 100 000 katsojan raja rikki

Suomen markkinoilla todelliseksi hittielokuvaksi muodostunut Jorma Tommilan tähdittämä Sisu saa USA:n, Kanadan ja Meksikon ensi-iltansa 28. huhtikuuta.
Suomessa Sisu on tällä viikolla myös rikkonut 100 000 katsojan rajan elokuvateattereissa. Se on ensimmäinen tänä vuonna ensi-iltansa saaneista elokuvista, joka ylitti kyseisen maagisen rajan – vain 26 päivässä.
Sony/Stage 6 Films osti Sisun levitysoikeudet jo käsikirjoitusvaiheessa. Pohjois-Amerikassa elokuvan levittää Lionsgate ja Pohjois-Amerikan ulkopuolella Sony.
Elokuvan levitysoikeudet on myyty koko maailmaan. Norjassa ja Ruotsissa Sisu saa ensi-iltansa tänä keväänä.
Jalmari Helanderin ohjaama Sisu sai ensiesityksensä viime syyskuussa Toronton elokuvafestivaaleilla. Sitgesin kansainvälisillä elokuvajuhlilla viime lokakuussa Sisu sai parhaan elokuvan palkinnon, ja lisäksi Jorma Tommila sai parhaan näyttelijän palkinnon, Kjell Lagerroos palkittiin kuvauksesta sekä Juri Seppä ja Tuomas Wäinölä alkuperäismusiikista.
Sisu on katsottavissa elokuvateattereissa.
