fbq
ElokuvatJorma Tommila haki inspiraatiota Sisuun sodan käyneistä jermuista – ”Elokuvassa on kyse suomalaisen miehen periksiantamattomuudesta”
Jorma Tommila haki inspiraatiota Sisuun sodan käyneistä jermuista – ”Elokuvassa on kyse suomalaisen miehen periksiantamattomuudesta”

Jalmari Helanderin (Rare Exports, Big Game) ohjaama ja käsikirjoittama, 27.1. ensi-iltansa elokuvateattereissa saava Sisu kertoo Aatami Korvesta, joka löytää Lapin sodan aikoihin kultaa. Lapista poltetun maan taktiikalla pakenevat natsi-Saksan joukot saavat vihiä kultalastista ja yrittävät ryöstää sen Aatamilta.

Alkaa yhden miehen taisto natsijoukkoja vastaan, jossa sodasta jo kertaalleen vetäytyneen Aatamin pitää käyttää kaikki taitonsa ja sisunsa säilyttääkseen aarteensa ja selvitäkseen ylipäänsä hengissä.

– Elokuvassa on kyse suomalaisen miehen periksiantamattomuudesta. Elämän varrella voi tulla pahojakin tilanteita, mutta niistä selvitään, Aatamia näyttelevä Jorma Tommila määrittelee.

Jo valmistumisvaiheessa laajaa kansainvälistä kiinnostusta herättänyt Sisu on toteutettu Hollywoodin toimintaelokuvien genrelle uskollisesti ja välillä kieli poskessa yli ampuen. Silti Tommila haki Aatamin hahmolleen esikuvia todellisista suomalaisista toisen maailmansodan sotilaista. 

– Lapsena ja nuorena minulla oli lähipiirissä paljon sellaisia sodan kokeneita jermuja, joista myös haettiin miehenä olemisen mallia. Toisaalta heissä oli hyvin syviäkin traumoja, Tommila kertoo.

– Tällaisista lähtökohdista minulle muodostui jo hyvin varhaisessa vaiheessa mielikuva siitä, millainen hahmo Aatami voisi olla. Toisaalta näen Aatamissa aika paljon itseänikin.

Lue myös: Elokuva-arvostelu: Tätä vaikuttavammin ei voi väkivaltaviihdettä toteuttaa – Jorma Tommila tekee Sisussa elämänsä roolityön

Tommila paljastaakin että Helander oli alusta asti kirjoittanut Aatamin hahmoa juuri Tommila mielessään. Lankomiehiä olevat miehet tuntevat toisensa hyvin ja ovat myös tehneet aiemmin yhteistyötä Helanderin molempien edellisten pitkien elokuvien yhteydessä.

Tommila ilmaisi heti kiinnostuksensa, kun Helander esitteli ideaa syksyllä 2020.

– Projektin koon, henkisen paineen ja toisaalta Aatamin esittämisen fyysisyyden vuoksi kuitenkin epäröin mukaan lähtemistä, mutta samoista syistä elokuva myös houkutteli hirveästi, Tommila kertoo.

– Olen toki liikkunut aina paljon ja harrastanut myös extreme-lajeja, vaikka ne ovat jo jääneet vähän taustalle. Toisaalta myös teatterityöskentely vaatii kunnon ylläpitoa, Vaasan kaupunginteatterissa kiinnityksellä oleva Tommila kertoo.

Sisu

Rahoituksen hakemiseen ja muuhun hankkeen varmistumiseen meni noin vuosi.

– Aloitin fyysisen valmistautumisen kuitenkin heti Jalmarin soitettua ensimmäistä kertaa, vaikka kuvausten alkaminen ei ollutkaan varmaa. Kävin punttisalilla ja otin myös ratsastamisen jälleen haltuun pitkän tauon jälkeen. Hahmoon piti myös saada raskaan eletyn elämän tuntua, Tommila kertoo.

Lue myös: Sisun ohjanneen Jalmari Helanderin edellisestä elokuvasta on yhdeksän vuotta – ”Olen takonut päätäni seinään”

Silkan fyysisen kunnon ja näyttävän lihaksiston lisäksi rooli vaati Tommilalta paljon ilmaisullisesti. Aatami ei nimittäin puhu juuri mitään elokuvan aikana.

– Ilman sanoja kaiken ilmaisun pitää olla vahvempaa, mutta toisaalta se ei saa mennä yli, koska tämä on kuitenkin loppujen lopuksi myös hyvin jalat maassa oleva roolihenkilö.

Sisu on nyt elokuvateattereissa.

27.01.2023 17:15 | Teksti: Toni Keränen | Kuvat: Kai Joronen, Antti Rastivo/Freezing Point Oy

Seuraa meitä somessa