Kaksoiselämä paljastui: Perheenisä Ville käyttää kovia huumeita
Toimittaja Jere Silfstén tapaa Rikospaikka-dokumentissa perheenisä Villen, joka saapuu haastatteluun LSD:tä mukanaan.
Rikospaikka: Sumuinen Suomimarket -dokumenttisarjan viimeisessä jaksossa toimittaja Jere Silfstén tapaa Villeksi esittäytyvän miehen, joka elää kaksoiselämää.
Video: Näin kansa reagoi uuteen Bacheloriin.
Jakso nähdään MTV3-kanavalla keskiviikkona 14.1.
Korkeakoulutettu Ville tekee tärkeää työtä lasten ja nuorten parissa. Kotonaan hänellä on vaimo ja lapset.
Jere ja Ville tapaavat toisensa kuppilassa. Mukaansa Ville on ottanut pilveä ja LSD:tä. Kaiken varalta, kun ei vielä tiedä minne ilta vie.
"Kaikki käyttää huumeita"
Viikonloppuisin Villen elämä täyttyy viihteellä käymisestä ja huumeiden käytöstä. Hän tituleeraa itseään viihdekäyttäjäksi. Ville luettelee käyttävänsä piriä, MDMA:ta, sieniä ja LSD:tä. Hän polttaa myös pilveä.
Huumeiden käyttö tapahtuu pelkästään viikonloppuisin, paitsi silloin, jos on loma. Ville kertoo, että hänellä on työnsä puolesta pitkät lomat.
Samassa hän kuitenkin kertoo, että pilveä kuluu toisinaan myös arkena.
– Duunipäivän jälkeen on kiva polttaa jointti. Ajatukset saa silloin tyhjäksi, hän toteaa.
Villen ystäväpiiristä lähes jokainen käyttää huumeita jollain tasolla. Ystäväpiiriin kuuluu niin juristeja, lääkäreitä kuin yksi poliisikin. Myös moni työkavereista käyttää. Se selvisi työpaikan bileissä.
"Chilli ilta" huumeita käyttäen
Villen mukaan huumeet ovat tosi yleisiä. Hän muutti Helsinkiin vuonna 2016 ja vielä silloin hän ei käyttänyt huumeita. Hän työllistyi ravintola-alalle ja huomasi, että ihmiset polttavat pilveä. Ville maistoi ja siitä se sitten lähti.
Huumeita ei tarvitse kauaa metsästää, vaan niitä saa kotiinkuljetuksella. Huumeet Ville ostaa Telegramiin kautta.
– Ei se vaikeaa ole. Telegramiin kirjoitat PK-seutu ja löydät jo viisi eri huumeryhmää, Ville toteaa haastattelussa.
Jossain vaiheessa elämää pilvi otti otteen Villen elämästä.
– Siihen koukuttuu tosi helposti. Ennen ADHD:n toteamista lääkin itseäni sillä.
Sen jälkeen Ville piti vuoden tauon. Nykyisin hän sallii itselleen sen viikonloppuisin ja joskus arkena.
Ville on lähdössä haastattelun jälkeen viettämään ystävien kanssa iltaa. Siihen kuuluu FIFA:n pelaaminen ja huumeiden käyttö.
– Chilli ilta tiedossa, Ville toteaa loppuun.
Rikospaikka-dokumentti: Sumuinen Suomimarket keskiviikkona MTV3-kanavalla. Katsottavissa myös MTV Katsomossa.
