Miskan masennukseen ei löydy hoitokeinoa – kokeilee rajua ratkaisua
Perjantai-dokkarissa Miska testaa uutta menetelmää masennuksensa hoitoon.
Perjantai-dokkari 28.11. Korjaako sähköhoito minut? tutustuu Miska Keron tarinaan. Miska on valmis tekemään mitä tahansa, jotta pääsisi eroon masennuksestaan, joka on kulkenut mukana lapsuudesta saakka.
Video: Näyttelijöiden yliluonnolliset kokemukset.
– Luovuttaa en ainakaan aio. Sen takia näihin sähköhoitoihinkin ryhdyin, Miska kertoo dokumentissa,
Miska ei tiennyt, että masennuksen hoitoon käytetään modernissa lääketieteessä myös sähköhoitoa. Dokumentissa seurataan hänen ensimmäistä hoitokertaansa sekä sen seurauksia.
Miska koki ensimmäiset itsetuhoiset ajatuksensa jo lapsena. Hän muistaa ne vieläkin. Avun piiriin erityisherkkä Miska pääsi vasta aikuisiällä. Masennus kuitenkin ehti jo tehdä tuhojaan muun muassa vääristämällä Miskan ajatusmaailmaa ja minäkuvaa.
– On lamaannuttavaa, kuinka paljon ja vakavasti sitä ajattelee omaa kuolemaansa, Miska toteaa.
– Ja jos minulle sellainen paha päivä sattuu, kuinka pahasti sitä toivoo, ettei olisi olemassa.
Miska on kokeillut jo yli kymmentä eri mielialalääkitystä tuloksetta.
Miska haluaa näyttää, että on arvokas, vaikka sairastaakin masennusta. Kaikesta huolimatta hän on lahjakas ja värikäs persoona. Miska haluaa olla enemmän kuin hänen masennuksensa.
– Jos en olisi masentunut, niin olisin pysäyttämätön.
Sähköhoito näytetään dokumentissa
Miskalla on suuret odotukset liittyen sähköshokkeihin, joiden on tarkoitus hoitaa hänen masennustaan.
Dokkarissa nähdään, kun Miska nukutetaan ensimmäistä kertaa sähköhoitoa varten. Kaksoissisar Minja on tukena.
– Jos en herää, niin muistakaa minut rentona ja seksikkäänä, Miska sanoo.
Dokkarissa näytetään myös, miltä shokit näyttävät potilaan kehossa hoidon aikana.
Masennus pitää otteessaan
Sähköhoitojen intensiivisyys yllättää hänet. Miska kuvailee olonsa olevan kuin puulla päähän lyöty. Hänellä on aukkoja viikon tapahtumista.
Kuukauden jälkeen viimeisimmästä sähköhoidosta Miska kertoo, että olevansa edelleen yhtä masentunut kuin ennenkin. Hän kuitenkin osaa toisinaan erottaa itsensä masennuksestaan.
– Se tuntuu todella vapauttavalta, Miska sanoo.
Hänen haaveenaan oli, että sähköhoidot parantaisivat hänet. Hän toivoo, että hänelle toimiva hoitomuoto vielä löytyisi.
– En niele sitä, että tällainen minä vain olen ja tästä en parane.
Perjantai-dokkari Korjaako sähköhoito minut? Yle Areenassa 28.11 ja TV1:llä 2.12.
Älä jää yksin
Mikäli sinulla tai läheiselläsi on itsetuhoisia ajatuksia, on apua saatavilla.
Suomen Mielenterveys ry:n Mieli-kriisipuhelin palvelee ympäri vuorokauden: 09 2525 0111.
Sekasin-chat nuorille palvelee arkisin klo 9–24 ja viikonloppuisin klo 15–24.
Hengenvaarallisessa tilanteessa soita numeroon 112. Paikkakuntasi päivystykseen tai terveyskeskukseen voi myös hakeutua suoraan.
Keskusteluapua vaikeassa elämäntilanteessa tarjoaa myös MIELI Kriisikeskus (mieli.fi). Lisäksi Tukinet.net -sivusto tarjoaa tukea kahdenkeskeisillä tai ryhmächateillä.
