Kaisa Mäkäräinen valitsee tarkasti tv-esiintymisensä: ”En halua juonitella ja kieroilla”
TV5:n uutuussarjassa Arktinen retkikunta kuusi tunnettua suomalaista matkustaa Grönlantiin, jossa he näkevät ja kokevat ilmastonmuutoksen vaikutukset omakohtaisesti. Retkikunnan jäsenet ovat Roni Back, Ina Mikkola, Sauli Koskinen, Kaisa Mäkäräinen, Katja Ståhl ja Markku "Mato" Valtonen.
Ampumahiihdon kilpauran keväällä 2020 lopettanut Kaisa Mäkäräinen on ollut aiemmin mukana muun muassa Mestareiden mestari -televisiosarjassa. Muitakin pyyntöjä muun muassa tosi-tv-sarjoihin on tullut.
– En halua lähteä mukaan sellaisiin, missä pitää juonitella ja kieroilla. En tykkää itse sellaisia edes katsoa, Kaisa kertoo.
– Esimerkiksi Selviytyjät voisi kiinnostaa sen seikkailun vuoksi. Näkisi, pystyisikö itse selviytymään jossain viidakko-olosuhteissa. Mutta tuntuu, että se on oikeastaan sen tyyppisissä ohjelmissa toissijainen asia, Kaisa pohtii.
Toisaalta myös ajankäyttö sanelee sitä, mihin voi lähteä mukaan.
– Televisiotyöthän eivät missään nimessä ole minun päätyöni. Toisaalta en osaa oikein sanoakaan, mikä on minun päätyöni, kun olen yksityisyrittäjä, Kaisa nauraa.
– Mutta sanotaanko vaikka niin, että päätyöni on ampumahiihto ja hiihto eri muodoissaan – valmennuksia, Ylen urheilulähetyksissä mukana olemista, sosiaalista mediaa, puhetilaisuuksia, Kaisa listaa.
Arktisessa retkikunnassa Kaisaa miellyttivät sen keskeiset teemat.
– Tykkään siitä, että pääsee vähän haastamaan itseään. Olen aika kilpailuhenkinen muussakin kuin urheilussa. Ja sitten tässä oli vielä tämä tärkeä ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyvä teema.
Arktinen retkikunta TV5 ja discovery+ keskiviikkoisin.
