Kai Vaine ei ole huolissaan tyhjästä työkalenterista – ”Mistä tahansa pääsee läpi, ohi ja ali”
Palomies Roope Kunnarin rooli Kotka 10 -sarjassa tarjosi haasteita kokeneelle näyttelijälle Kai Vaineelle.
C Moren uudessa, 15. kesäkuuta alkavassa alkuperäissarjassa Kotka 10 seurataan kahden pelastustiimin ja ensihoitoyksikön toimintaa ja elämää Kotkan pelastusasemalla ja työtehtävissä. Sarjassa nähtävät pelastustehtävät perustuvat tositapauksiin.
Sarjan keskiössä on neljä pelastajaa, joilla kullakin on yksityiselämässä omat haasteensa. Yksi heistä on Kai Vaineen näyttelemä palomies Roope Kunnari, jonka vaimo lähtee rakastuttuaan toiseen mieheen.
Kollegojensa tapaan Kai sai sarjaa varten perehdytyksen paloasemalla, jossa käytiin läpi ammatin perusasioita, kuten varusteita, laskeutumista, paineilmasäiliön päälle laittamista ja sitä, miten varusteiden kanssa liikutaan.
– Ne olivat aika raskaita ja hankalia käsitellä. Rooli oli teknisesti haastava ja monipuolinen. Roopen elämänkäänteet oli niin hyvin kirjoitettu, että niihin oli helppo samaistua, Kai sanoo.
Sara-Maria Heinonen sai pääroolin Kotka 10 -sarjasta: "Suhtaudun julkisuuteen lämmöllä"
Sarjaa tehdessään Kai pohti, olisiko hänestä pelastajan tai ensihoitajan ammattiin. Jos saisi alan vaatiman koulutuksen, Kai uskoisi pärjäävänsä pelastustyössä. Olennaisempi kysymys kuuluu, kuinka kauan vaativaa työtä pystyisi tekemään.
– Mietin, miten kauan kestäisin ja ymmärtäisinkö hakea työnohjausta. Työn vaikeat tilanteet pitäisi jotenkin purkaa, Kai pohtii.
Pelastajan ja näyttelijän ammatteja yhdistää se, että itsensä on pidettävä hyvässä kunnossa. Huonossa hapessa ei jaksa työn aiheuttamaa väsymystä, stressiä ja fyysisiä haasteita.
– Pyrin liikkumaan monta kertaa viikossa. Käyn lenkkeilemässä ja kuntosalilla, pelaan tennistä ja joogaan, Kai kertoo.
Ihmissuhdedraamaa paloasemalla: Kotka 10 -uutuussarjan pääosassa Kai Vaine
Tällä hetkellä Kain työkalenterissa ei ole mitään varmaa sovittuna. Tilanne ei saa näyttelijää vaipumaan epätoivoon, sillä freelancerille epävarmuus on arkea.
– Pitää tulla toimeen tai tehdä jotain muuta. Se vaatii vain yhden puhelinsoiton, ja asiat taas loksahtavat paikoilleen. Aina on tullut töitä.
Jos Kailta kysytään hänen mottoaan, mieleen nousee vanhan kaverin kanssa luotu elämänohje ”kaikki on väännettävissä”.
– Mistä tahansa pääsee läpi, ohi ja ali, aina löytyy keino eikä umpikujia ole. Tämä on optimismia ja idealismia parhaimmillaan. Tuossa lauseessa on voimaa, Kai sanoo.
Kotka 10 alkaa C Morella torstaina 15. kesäkuuta.
