Katso logo

Jyrke haluaa lähteä kotiin Temptation Islandilta – saa paniikkihäiriön oireita

Jyrke haluaa lähteä kotiin Temptation Islandilta – saa paniikkihäiriön oireita

Temptation Island Suomen 14. joulukuuta nähtävässä jaksossa Jyrke kertoo yllättäviä uutisia.

Mainos
Mainos päättyy

Temptation Island Suomen torstain 14. joulukuuta jaksossa Jyrke pohtii jatkoaan villalla. Jyrke on aiemmin päättänyt vetäytyä omiin oloihinsa. Esiin on noussut myös ajatuksia ohjelman jättämisestä.

– Hänen piti olla omassa rauhassa, kun demonit on noussut pintaan ja se taistelee niitä vastaan, Joni kertoo. 

Sami Kuronen saapuu kuulostelemaan Jyrken mietteitä.

– Alkoi vähäsen tulee paniikkihäiriön oireita jo. Siinä ei auta mikään muu, kuin ottaa itselleen tilaa, ettei vaan napsahda koko mielenterveys. Kyllä se alkaa käymään jossain kohtaa raskaaksi, ettet saa hetken hengähdystä siitä, että on koko ajan ihmiset lähellä ja ajatukset pyörii negatiivisissa asioissa, Jyrke kertoo. 

Mainos
Mainos päättyy
Jyrke on Jasminen kumppani.
Jyrke on Jasminen kumppani.

Jyrke on toipuva alkoholisti. Hän kertookin, että on opetellut priorisoimaan omaa vointiaan.

– Kuormittumisessa on helposti se riski, että ratkeaa. Mun pitää tehä itselleni asioita, jotka tuo hyvää oloa ja ottaa vähän happea. Tein itselleni hirvittävän ison lupauksen, etten anna mielenterveyden mennä, on pakko valita minä. 

– Varmasti tiedän, että ois mulle parasta vaan lähtee menee täältä. Jos kerrankin ajattelisin vaan itteeni, mun mielenterveys olisi paljon parempivointinen. Tää on ollut omanlainen henkinen retriitti, että myös minulla on väliä. Rankkoja oppeja… 

Sami antaa Jyrkelle aikaa harkita, haluaako hän poistua ohjelmasta pysyvästi.

– Meillä on tänään iltanuotio. Saat siihen saakka kuitenkin vielä miettimisaikaa ja lopullinen vastaus ja miten siitä edetään, se on iltanuotion paikka sitten. 

TIS-Jyrkellä menee kuppi nurin – uhoaa jättävänsä Jasminen

Mainos
Mainos päättyy

Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Nelosella ja Ruudussa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan