Jymy-yllätys Vain elämää -ohjelmassa: Kwan-yhtye teki näyttävän paluun!
Illan viimeisenä esiintyjänä lavan valtasi Jyrki69. Hän kutsui kanssaan esiintymään yllätysvieraita.
- Halusin tietenkin tuoda tähän tiettyjä muistoja kultaiselta 2000-luun puolivälin tienoilta. Klassikon, joka palaa sieltä takaisin... Kwan! Jyrki alusti.
Artistit hihkuivat hämmästyksestä, kun lavalle astelivat Kwan-yhtyeestä tutut Mariko Pajalahti, Tidjân Ba ja Amara Doumbouya. Kolmikko esitti yhdessä Jyrkin kanssa omanlaisensa version Redraman Street music -kappaleesta.
Vuonna 2000 perustettu Kwan-yhtye muistetaan muun muassa jättihiteistään Padam, Late, Shine ja Unconditional Love. Kwanin tuorein albumi on vuodelta 2006. Vuonna 2009 yhtye osallistui Euroviisujen Suomen-karsintaan. Vuonna 2014 bändi teki hetkellisen paluun Ylen We Want More -ohjelmassa.
Vain elämää: Erika Vikman paljastaa yrittäneensä iskeä Redramaa: ”Voisiko saada uusinnan?”
Kwanin piipahdus Vain elämää -ohjelmassa oli Redramalle iso asia. Räppäri kertoi Kwanin Amaran auttaneen häntä paljon uralla ja toimineen hänen dj:nään keikoilla.
- Kunnia ja rakkaus mitä mä tunnen, että te tulitte tekemään tämän. Ja Jyrki, että sä teit tämän mun päivänä. En tule koskaan unohtamaan tätä, Redrama hehkutti ja kaappasi porukan ryhmähalaukseen.
Jyrki paljasti ohjelmassa asuneensa taannoin samassa rapussa Tidjânin kanssa. Jyrki oli myös takavuosina fiittaamassa Kwanin Lyrics of poison -kappaleella.
Vain elämää perjantaisin Nelosella klo 20.
