Jukka Hildénin hurja selviytymisohjelma muuttuu entistä kovemmaksi: ”Poden luovuttamisen pelkoa”

4. lokakuuta jatkuva Ultimate Escape Suomi -ohjelma muuttuu entistä hurjemmaksi.
Pari vuotta sitten toteutettu seikkailureality Ultimate Escape Suomi pani Duudsoneista tutun Jukka Hildénin äärimmäiselle koetukselle. Ohjelmassa Jukan pitää 24 tunnin aikana löytää konttiin suljetun julkkiksen luo kryptisten vihjeiden avulla läpi rämpien karujen erämaiden yli kymmenen kilometriä niukoilla tai olemattomilla varusteilla.
Ensimmäisellä kaudella Jukka oli joka kerta aivan loppu niin henkisesti kuin ruumiillisestikin, eikä tämä tapahtunut käsikirjoittamisen, vaan äärimmäisen kovien haasteiden kautta. Välillä tunnelma Jukan ja julkkisten välillä oli kireä, pelastusyritykset epäonnistuivat, eikä loukkaantumisiltakaan vältytty.
Ensi keskiviikkona sarjasta alkaa toinen tuotantokausi, jota on kuvattu Suomen lisäksi myös esimerkiksi Virossa ja Latviassa. Mikä hulluinta, tehtäviä on vaikeutettu entisestään. Esimerkiksi vihjepuhelut, joita Jukalla ja etsittävällä julkkiksella on rajallinen määrä, kestävät aiemman minuutin sijasta enää puoli minuuttia.
Lisäksi Jukalle on asetettu uudenlainen haaste, sillä reitillä on nyt kriittinen linja, joka Jukan pitää ylittää aivan ensimmäiseksi määräaikaan mennessä tai muuten kyseisiä pikapuheluita on käytettävissä normaaliakin vähemmän.
Lisää painetta julkkiksillekin
Jukka, ensimmäisen kauden nähtyään luulisi, että sait hommasta jo tarpeeksi. Miksi ihmeessä halusit tehdä toisen kauden?
– Syy on varmaan joku alituinen tarve kokeilla rajojaan ja luovuttamisen pelko. Nyt etenkin kun olen saanut omia lapsia, olen alkanut ihmettelemään ympärillä olevia ihmisiä, jotka vaan mukavoituvat nojatuoliin ja antavat elinvoimansa tyrehtyä.
Miksi halusitte vaikeuttaa jo ennestään hullunvaikeaa haastetta?
– Tuottajat ja meidän tekijäporukka ovat niin sadistista porukkaa, että päätettiin vaan panna Hildén tosi toimiin heti alun jälkeen. Totta puhuen ajatus oli kyllä luoda lisää painetta myös kontissa olevan julkkiksen suuntaan: nyt kun jo alussa on kova aikaraja ja puhelut entistä lyhyempiä, niin julkkiksenkin pitää olla paljon tarkempana ja yhteistyömme entistä saumattomampaa.
Suo siellä, vetelä täällä
Mikä oli kaikista viheliäisin maasto suorittaa uuden kauden tehtäviä?
– Itä-Suomessa sijaitseva Suomen suurin suo! Siellä kun olet kainaloita myötä suossa yhden asteen lämpötilassa, niin pään yllä tanssivat revontuletkaan eivät lämmitä. Mutta kyllä Norjan vuoret ja jäämerikin olivat hemmetin raskaita selättää. Virossa ja Latviassa oli jopa hieman pelottavaa, koska metsät olivat täynnä vanhoja sodanaikaisia poteroita ja piikkilankoja, joista osan väistin ihan säkällä.
Kävikö havereita?
– Haavoja ja kolhuja toki, muttei vakavampaa. Ehkä pahin tilanne tuli kun juoksin yöllä pimeässä piikkilanka-aitaan, joka lävisti jalkani. Silloin ei edes kuvausryhmä ollut paikalla.
Miten haastaisit itsesi, jos et voisi tehdä sitä televisio-ohjelmien kautta?
– Lapsena halusin olla erikoisjoukkosotilas, sheriffi tai ninja. Nyt kun minulla on perhettä, niin sotilaaksi en lähtisi missään tapauksessa, mutta olisin varmasti jonkun sortin seikkailija tai tutkimusmatkailija.
Ultimate Escape Suomi TV5:llä 4.10. alkaen keskiviikkoisin kello 21. Jaksot ovat katsottavissa myös Discovery+ -palvelussa.