Janna liikuttuu kyyneliin muistellessaan keskosvauvansa syntymää - järkyttävät muistot sairaalasta

Janna kertoo äidiksi tulemisensa traumaattisista ensihetkistä Vain elämää -ohjelmassa.
Vain elämää -ohjelmassa vietetään perjantaina 20.10. Jannan päivää.
Janna taustoittaa artisteille traumaattisia hetkiään tuoreena äitinä. Janna on kertonut aiemmin julkisuudessa, että hän ja hänen ranskalainen puolisonsa olivat Pariisissa lomamatkalla, kun lapsivedet menivät yllättäen.
Jannan esikoispoika syntyi elokuussa 2019 pariisilaisessa sairaalassa kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa.
Ohjelmassa nähdään koskettava kuva pienokaisesta sairaalasängyssä.
- Äidiksi tuleminen on kaikista maailman asioista hienoin asia, mitä voi saada. Oma ihana lapsi, Janna summaa insertissä.
Ohjelmassa näytetään videota Jannasta vaunulenkillä vauvan kanssa, kuva Jannasta vaihtamassa neniä vauvan kanssa sekä myöhemmin videota kävelevästä taaperosta.
- Entistä kiitollisempi on nyt hänestä, koska hänellä ei todellakaan ollut helpoin alku. Hän syntyi keskosena kaksi kuukautta etuajassa. Oltiin yli kuukausi Ranskassa sairaalassa, Janna kertoo ohjelmassa.
Vain elämää -tähti Janna oli kuvauksissa sielu auki – ”Ei sinne kannata lähteä himmailemaan”

- Nyt kun hän on terve, osaa olla aivan äärimmäisen kiitollinen siitä. En tiedä mitään niin isoa huolta, mitä voisi olla elämässä, kuin se huoli omasta lapsestaan, Janna summaa.
Hän pyyhkii pöydän päässä kyyneliä, ja Anna Puu herkistyy myös.
Janna kertoo, että lapsen tilanne on kasvattanut häntä ihmisenä. Hän paljastaa kärsineensä uniongelmista sairaalajakson jälkeen.
- Mun uniongelmat liittyy siihen, että ekan vuoden ajan kävin sata kertaa yössä katsomassa, että lapsi hengittää. Sairaalassa hänellä oli kaikki laitteet kiinni. Aina se hälytti, kun olin saanut vähän unta. Yön aikana tommonen on kyllä tosi traumaattista, Janna toteaa.
Janna Hurmerinnalta erikoinen paljastus bikinikuvan kera: "Todiste, että..."
Janna linjaa, että hän on todella kiitollinen siitä, että lapsi on nyt terve. Janna iloitsee siitä, että hänen oli mahdollista osallistua Vain elämää -kuvauksiin, kun lapsella on kaikki hyvin.
Janna on ollut pitkään poissa keikkalavoilta lapsensa tilanteen takia. Hän kertoo jemmanneensa jo lähes kaksi vuotta valmiina ollutta seuraavaa levyään sen takia, ettei ole ollut valmis palaamaan vanhempainvapaalta töihin.
- Kesti pitkään toipua keskoslapsen syntymästä. Halusin, että olen valmis ja että hän on varmasti ok, Janna kiteyttää.
Vain elämää Nelosella perjantaisin klo 20.