Jaajo Linnonmaa lensi illalla Islantiin yökerhoon ja tuli takaisin aamulla − kertoo podcastissa kosteista baarimuistoistaan

Jaajo lähti kaveriporukkansa kanssa Reykjavikiin hetken mielijohteesta.
Entinen radiojuontaja, nykyinen yrittäjä Jaajo Linnonmaa kertoi Gogin kantabaari -podcastissa 2.8. baarimuistoistaan, joista yksi liittyi Islannin pääkaupunkiin Reykjavikiin.
Jaajolla oli tapana käydä kaveriporukkansa kanssa juhlimassa eri puolilla maailmaa. Tällä kertaa he olivat alun perin viettämässä iltaa ravintolassa Helsingin Kampissa. Suomen kaupungit sekä Tallinna ja Tukholma oli jo käytynä.
– Loppujen lopuksi selvisi, että kukaan meistä ei ollut koskaan käynyt Reykjavikissa, Islannissa. Sitten selvitettiin, että pystyiskö tänään lähtemään. Yhtäkkiä huomattiin, että itse asiassa kello 15 lähtisi lento Islantiin, Jaajo kertoo juontaja Gogi Mavromichalisille.
Kaveripoppoo lähti Islantiin, ja paluulento oli jo seuraavana aamuna kello seitsemän

− Oltiin se koko yö siellä yökerhossa, koska siellä yökerhot menevät kiinni viideltä. Meidän ei tarvinnut edes ottaa hotellia.
Jaajo palasi seuraavana aamuna kavereidensa kanssa samaan baariin Kamppiin, jossa oli töissä sama mies kuin edellispäivänä.
Tästä syystä Gogin tv-ohjelma siirrettiin pois tv:stä – jatkuu podcastina
− Se kysyi meiltä, että ’Hei, mitäs jätkät, mitäs eilen?’ Sanoin, että käytiin Islannissa. "Älä puhu paskaa." Sanoin, että katso valokuvia tuosta, Jaajo kehaisee.
Gogin kantabaari -podcast keskiviikkoisin Yle Areenassa.