Katso logo

Tästä syystä Gogin tv-ohjelma siirrettiin pois tv:stä – jatkuu podcastina

Tästä syystä Gogin tv-ohjelma siirrettiin pois tv:stä – jatkuu podcastina

Gogin kantabaari palaa Yle Areenaan podcast-muodossa, mutta miestä nähdään myös tv:ssä monellakin kanavalla.

Mainos
Mainos päättyy

Vuoden esiintyjänä (Kultainen Venla -gaala 2022) palkittu Gogi Mavromichalis palaa keskiviikkona 2.8. Gogin kantabaarin ääreen Yle Areenassa, mutta tällä kertaa podcastina. 

Kun hän teki tiiminsä kanssa Gogin kantabaarin kuluttajatutkimuksia, he huomasivat, että televisio-ohjelman kuluttaminen kuuntelemalla on ihmisille helpompaa.

– Se palvelee asiakaskuntaa paremmin. Emme ole television kanssa enää kiinni siinä puolentunnin aikaikkunassa. Voimme tehdä pidemmän ohjelman, mitä seuraajat ja katsojatkin halusivat, Gogi perustelee ratkaisua.

Tässä ovat uudet Viidakon tähdet – mukana Iida Ketola ja Jeffrey Lawman

Mainos
Mainos päättyy

Siinä, missä Gogin kantabaarin jaksoja television puolella per kausi oli kahdeksan, audiopuolella jaksoja on ainakin parikymmentä, ja kuunneltavaa riittää Gogin mukaan loppuvuoteen saakka. Juontajia studiossa on kuitenkin vain yksi, vaikka televisiossa oli mukana baarimestari. Vieraita on jaksoa kohti edelleen kaksi.

Gogin kantabaarissa illan isäntä haastattelee joka jaksossa rennolla otteella kahta julkisuudesta tuttua henkilöä.
Gogin kantabaarissa illan isäntä haastattelee joka jaksossa rennolla otteella kahta julkisuudesta tuttua henkilöä.

– Tajusimme, että neljä henkilöä samaan aikaan podcastissa saattaa olla sekavaa. Päätimme, että siellä ovat minä, kaksi vierasta ja jätetään tällä kertaa toinen juontaja pois.

Tulevalla kaudella vieraina ovat muun muassa yrittäjä Jaajo Linnonmaa, Ylen meteorologi ja juontaja Anniina Valtonen sekä koomikko Fathi Ahmed. Ohjelma on ollut niin suosittu, että ihmiset ovat jopa ilmoittaneet halukkuudestaan tulla mukaan.

– Vieraat valikoituvat sitä mukaa, kenestä puhutaan ja ketkä kiinnostavat meitä. Meillä on vieraina laidasta laitaan eri julkisuuskuvien takana olevia henkilöitä.

Gogi irtisanoutui viime maaliskuussa Yleltä, jossa hän oli työskennellyt seitsemän vuotta. Päätökseen vaikutti halu työskennellä yrittäjänä.

– En missään nimessä halunnut lopettaa hommia Ylellä, tämäkin (Gogin kantabaari) on Ylen tuote. Sovittiin, että jatketaan yhteistyötä, mutta freelancer-muodossa, Gogi kertoo.

Mainos
Mainos päättyy
Gogi on juontanut TV1:llä perinteisesti Helsingin uudenvuoden vastaanoton yhdessä Emma Karasjoen kanssa.
Gogi on juontanut TV1:llä perinteisesti Helsingin uudenvuoden vastaanoton yhdessä Emma Karasjoen kanssa.

Tämän vuoden aikana hän tulee juontamaan myös Miss Suomi 2023 -finaalin Eveo-kanavalla sekä Helsingin uudenvuoden vastaanoton TV1:llä, kuten neljänä aiempana vuotenakin. Lisäksi Gogi nähdään uudella Selviytyjät-kaudella, joka alkaa Nelosella syksyllä.

– Kun minulle tuli se puhelu ja kysyttiin, haluatko lähteä kilpailemaan yhteen maailman suosituimmista realityistä, niin totta kai! Oli ihanaa koetella itseään ja kokea, miltä tuntui elää sillä saarella ja kilpailla. Olen ollut aiemmin Farmi Suomessa, mutta se on täysin erilainen formaatti.

Muista isommista projekteista Gogi ei voi vielä kertoa, mutta kaikenlaista on hänen mukaansa tulossa.

Gogi on ollut aiemmin mukana Farmi Suomessa, mutta syksyllä hänet nähdään Selviytyjien uudella kaudella.
Gogi on ollut aiemmin mukana Farmi Suomessa, mutta syksyllä hänet nähdään Selviytyjien uudella kaudella.

Kaikista suurin projekti on kuitenkin Gogin ja hänen kumppaninsa ensimmäinen lapsi, jonka laskettu aika on elokuun alussa.

– Innolla odotan, että pikkuinen saapuu meidän perheeseemme. Pian on H-hetki, Gogi iloitsee.

Mainos
Mainos päättyy

Gogi puhuu sosiaalisessa mediassa erittäin avoimesti vaimostaan ja arjestaan. Puoliso pysyy julkisuudesta mielellään sivussa, mutta häntä ei haittaa olla mukana Gogin videoissa, Instagramissa ja jaetuissa tarinoissa.

Vuoden esiintyjänä (Kultainen Venla -gaala 2022) palkittu Gogi haluaisi, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö tulisi vieraaksi Kantabaariin.
Vuoden esiintyjänä (Kultainen Venla -gaala 2022) palkittu Gogi haluaisi, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö tulisi vieraaksi Kantabaariin.

– Yleensä kaikki sisältö on mennyt vaimon hyväksynnän kautta. En kerro mitään sellaista, mitä hän ei haluaisi kerrottavan.

Jos Gogi saisi päättää, ketä ihmistä hän haluaisi haastatella koko maailmasta, vieras löytyy Suomen valtion ylimmästä johdosta.

Suomen kaunein koti palaa ruutuihin – mukana Alvar Aallon suunnittelema harvinaisuus

– Olisihan se iso ja upea meriitti, jos tasavallan presidentti Sauli Niinistö saataisiin mukaan.

 Gogin kantabaari  -podcast Yle Areenassa 2.8. alkaen.    

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan