Ismo Leikola loukkaantui painonsa kommentoinnista – he lausuvat julmimmat kommentit
Stand up -koomikko Ismo Leikola kertoo Efter Nio -keskusteluohjelmassa saamistaan ikävistä kommenteista.
Yhdysvalloissa asuva koomikko Ismo Leikola on vieraana Efter Nio -ohjelmassa maanantaina 27. toukokuuta.
Ismo on aiemmin vitsaillut omissa stand up -esityksissään omasta painon nousustaan, kuten moni muukin koomikko tekee pilaa omasta ulkonäöstään. Hän kertoo Efter Niossa, että myös yleisö on tarttunut aiheeseen, mikä ei ole tuntunut hänestä hyvältä.
– Yllättävän moni varsinkin Suomessa sanoo vaan, että hei, ootpa lihonut tai jotain tämmöistä. Ja siitä vaan tulee sellainen viha. Ihan samanlaisia ihmisiä ollaan kuin muutkin, Ismo muistuttaa.
Hän tunnustaa jopa miettineensä, pitäisikö hänen lopettaa faniensa tapaaminen kommenttien vuoksi.
– Silloin tällöin tulee joku, joka yrittää vitsillä. Mutta kun eivät he ole ammattilaisia, niin älkää yrittäkö, Ismo sanoo ja nauraa.
– Ja muutenkin itsestä vitsailu on ihan eri asia kuin toisesta.
Ismo arvelee, että ihmiset lähestyvät häntä helposti, koska hän on lupsakan oloinen.
– Sitten ne ajattelee, että mulle voi heittää mitä vaan.
