Hollywoodissa asuva Ismo Leikola avautuu amerikkalaisesta liikennekulttuurista: Parempaa kuin Suomessa!
Jos Ismo saisi päättää, hän ajaisi joka paikkaan ralliautolla.
Stand up -koomikko Ismo Leikola, 45, ei
vaikuta perinteiseltä automieheltä, mutta hän yllättää. Sen lisäksi että
autoilu on kivaa ja kiinnostavaa, hän sanoo myös ajavansa mielellään radalla.
– Siinä on tekniikkaa ja adrenaliinia. Rallissa ja rata-ajossa tykkään siitä, että pääsee rälläämään tai toisin sanottuna ajamaan tosissaan aikaa. Ajaisin aina ralliautolla, jos saisin valita! Ei semmoisella voi toki kauppaan mennä, Ismo nauraa.
– Ensimmäinen autoni oli harmaa Audi, ostin sen päälle parikymppisenä. Tykkään takavetoisista autoista, niillä pääsee hiekalla tai lumessa ajamaan perä irti.
Ei olekaan ihme, että Ismo on tänä lauantaina Nelosella alkavassa Top Gear Suomessa juontajana Teemu Selänteen ja Christoffer Strandberin kanssa.
Lue lisää: Ismo Leikola deittailee kolmella mantereella
Ruuhkassa USA:ssa
Ismo kertoo videoyhteydellä kotoaan Hollywoodissa, kuinka amerikkalainen liikennekulttuuri on hänelle mieleen, kunhan suurkaupunkiruuhkat lasketaan pois.
– Iltapäivällä neljän ja seitsemän välillä ei tarvitse edes ajatella menevänsä mihinkään. Aamullakin on ruuhkaa, mutta en tiedä siitä mitään, nukun silloin, työkseen stand up -keikkoja tekevä Ismo toteaa.
Hän sanoo suoraan liikennekulttuurin ja liikennesääntöjen olevan parempia kuin Suomessa ja liikenteen sujuvampaa.
– Oikealle kääntyminen päin punaisista on sallitua, jos ei tule liikennettä, ja moottoritiellä saa ohittaa kummalta puolelta tahansa.