Ilmastonmuutoksesta tieteisdraaman ohjannut Arto Halonen on pessimisti: ”Me ihmiset emme muutu”
Jälkeemme vedenpaisumus näyttää lohduttoman tulevaisuuden.
Miten eläisit elämäsi, jos saisit uuden mahdollisuuden? Tämä on keskeinen kysymys ohjaaja Arto Halosen uudessa elokuvassa Jälkeemme vedenpaisumus, joka tarina kulkee useilla aikatasoilla. Elokuva saa ensi-iltansa elokuvateattereissa torstaina 5. joulukuuta.
Vuonna 2064 maailma on ilmastonmuutoksen runtelema. YK onnistuu kehittämään aikamatkustuksen muodon, jolla ihmisen muistot ja persoona voidaan palauttaa syntymän hetkeen. Nerokas fyysikko Henrik lähetetään takaisin menneisyyteen korjaamaan virhe, jolla oli aikanaan kohtalokkaat seuraukset koko maapallolle.
Periodidraamoista kuten Prinsessa (2010) ja Isänmaallinen mies (2013) tunnettu Halonen myöntää, ettei täydeltä scifiltä kuulostava tarina tuntunut heti omalta jutulta.
– Ossi Hakalan käsikirjoitus kuitenkin pysäytti ja kosketti minua. Olin jo jonkin aikaa halunnut käsitellä ilmastonmuutosta, mutta lisäksi tarina käsitteli kiehtovasti yksilöiden kasvua sekä yritystä vaikuttaa tulevaisuuteen. Olen kuitenkin pessimisti, enkä usko, että oikeasti pystymme muuttamaan tulevaisuuden suuntaa. Me ihmiset emme muutu, Halonen sanoo.
Ohjaajan mukaan yksi elokuvan tärkeimmistä teemoista on juuri ihmisten muuttumattomuus.
– Sehän on pääsyy, miksi ilmastonmuutosta ei pystytä ratkaisemaan, vaikka se on ollut tiedossa jo pitkään. Olemme hirveässä tilanteessa täysin kahtia jakautuneessa maailmassa.
Raha piti saada riittämään
Tieteisdraamaksi luokiteltava Jälkeemme vedenpaisumus on toteutettu genreensä nähden maltillisella 1,6 miljoonan euron budjetilla. Ohjaamisen lisäksi omat elokuvansa tuottava Halonen paljastaakin, että tarinaa jouduttiin tiivistämään, jotta rahat saatiin riittämään.
– Tarinaa tiivistettiin myös siksi, ettei juonta voisi tulkita niin monin eri tavoin. Ohjaajana haastavinta oli pitää kaikki eri aikajanat ja henkilöiden kuljetus johdonmukaisina. Tuottajana haastavinta oli tietenkin saada raha riittämään. Kaikki piti suunnitella hyvin tarkasti ja yksityiskohtaisesti, jotta toteutus ei olisi liian kallista. Muuten pelkän rahoituksen keräämiseen olisi saattanut mennä vuosia.
Elokuva on toteutettu yhteistyössä latvialaisen tuotantoyhtiön kanssa. Halosen mukaan kansainvälisten kumppaneiden saaminen muuttuu Suomessa kuitenkin haastavaksi, kun hallituksen ajamat kulttuurialan jättileikkaukset tulevat voimaan.
– Ne heikentävät liiketoimintamahdollisuuksia ja sitä kautta kansainvälisen tuen saamista elokuva-alalle. Elinkeinon tyrehtyessä sama tapahtuu kulttuuriviennille. Hallituksessa istuu selvästi puolue, joka haluaa nyt kostaa muille, koska heitä on kohdeltu väärin. He eivät tee järki- vaan kostopolitiikkaa, Halonen lataa.
Lajityypit kiehtovat
Uransa dokumenttielokuvan parissa aloittanut Halonen on sittemmin ohjannut draaman lisäksi trillereitä (The Guardian Angel – Suojelusenkeli) ja lastenelokuvia (Antero Varovainen ja Onnenkivi). Halosta voikin pitää yhtenä Suomen monipuolisimmista elokuvantekijöistä, joka ei selvästikään kaihda mitään lajityyppiä.
– Uusi genre tuo mukanaan uuden haasteen. En pelkää eri lajityyppejä, vaan päinvastoin niiden alaisuudessa on kiehtovaa työskennellä. Oleellista on päästä tekemään tarinoita, joilla on merkitystä.
Ulkomailla Jälkeemme vedenpaisumus on ehditty jo ottaa hyvin vastaan. Maailmanensi-iltansa Varsovan elokuvajuhlilla saanut teos voitti Italian Triestessä järjestettävän Science+Fiction-festivaalin parhaan eurooppalaisen fantasiaelokuvan kilpailun.
Halosen mukaan innostunut festivaaliyleisö on verrannut elokuvaa muun muassa Terry Gilliamin vuoden 1995 moderniin tieteisklassikkoon 12 apinaa sekä sen pohjalta löytyvään Chris Markerin legendaariseen lyhytelokuvaan Kiitorata vuodelta 1962.
– Tuollaiset vertaukset ovat toki imartelevia. Minulla ja Ossilla oli ehkä eniten mielessä kuitenkin Ihmeellinen on elämä, jonka voisin nimetä pääinspiraatioksi tälle elokuvalle.