House of the Dragon -sarjan luoja kommentoi monen kritisoimaa päätöstä: "The Crown onnistui siinä"

Syksyllä HBO Maxilla alkanut House of the Dragon -fantasiasarja sijoittuu aikaan 200 vuotta ennen Game of Thrones -sarjan tapahtumia. House of the Dragon keskittyy erityisesti kahden naishahmon maailmaan.
House of the Dragon tehtiin nopealla aikataululla, ja toinen sarjan luojista, Ryan Condal, oli siitä sekä kauhuissaan, että haltioissaan. Oli mahdollisuus tehdä asioita omalla tavallaan, vaikka paineet olivat kovat.
– Yksi suurimmista päätöksistä sarjan suhteen oli valita useita näyttelijöitä esittämään hahmon eri vaiheita ja uskalsimme tehdä niin, koska The Crown onnistui siinä niin hyvin. Se tuntui aluksi hullulta, mutta me valitsimme rooleihin ihmisiä jo tuotannon alettua, ja se toi ihan uudenlaista jännitystä prosessiin ja tarinankerrontaan, Ryan Condal kertoo Katsolle.

Fantasiasarjojen ystävät saivat House of the Dragonin lisäksi tänä syksynä katsottavakseen toisenkin suursarjan, Taru Sormusten Herrasta: Mahtisormukset. Sarjojen välille on tietenkin kehitetty kilpailuasetelmaa.
– Kilpailuasettelu on turhaa, sillä uskon kummankin sarjan auttavan toista. Laadukkaan sisällön tuottaminen on kaikille hyväksi ja toivon sen tuovan uusia katsojia tämän genren ohjelmille, Ryan Condal uskoo.
Koska GOT- ja HOD-fanit ovat uskollisia ja haluavat lisää, on sitä tietenkin tulossa. Katsojien toiveitakin on kuunneltu tulevaisuutta ajatellen.
– Teimme tätä ensimmäistä kautta kymmenen jaksoa ja opimme paljon. Tulemme varmasti tekemään muutoksia, lähinnä työskentelytapoihin liittyen.
Päähenkilöiden näyttelijöiden vaihtumisen lisäksi jotain katsojia on häirinnyt tv-kuvan ajoittainen pimeys.
– Olemme saaneet palautetta visuaalisuuteen liittyen: joidenkin mielestä sarja on liian tumma. Ymmärrän sen ja etsimme mahdollisuuksia tehdä seuraava tuotanto sen huomioon ottaen. Loppujen lopuksi kyse on makuasiasta ja siitä millaisesta televisiosta katsot ohjelmaa. Jokainen katsoja kokee asiat eri tavalla, mutta yritämme varmasti ottaa nämä kommentit huomioon, Condal lupaa.
House of the Dragon -sarjan ensimmäinen kausi on katseltavissa HBO Maxilla.