Katso logo

Game of Thrones -tähden ulkonäkö muuttui rajusti – tunnistaisitko?

Game of Thrones -tähden ulkonäkö muuttui rajusti – tunnistaisitko?

Jack Gleeson näytteli HBO:n hittisarjassa Game of Thrones lapsikuningas Joffrey Baratheonia.

Mainos
Mainos päättyy

Jack Gleeson, 31, on irlantilainen näyttelijä, jonka läpimurtorooli oli HBO:n kulttisarjassa Game of Thrones. Hän näytteli vuosien 2011–2014 ajan sarjassa Joffrey Baratheonia. Hän on kertonut roolihahmonsa innoituksen lähteeksi Joaquin Phoenixin esittämän Commoduksen elokuvassa Gladiator.

Kuningas Joffreyn roolin Lannister-blondit hiukset ovat vaihtuneet piikkimäiseen tummaan mullettiin ja samansävyisiin viiksiin.

Jo ennen Games of Thornesia hänet nähtiin muun muassa elokuvissa Batman Begins ja Tulen valtakunta. Vuonna 2012 Jack ilmoitti aikovansa lopettaa näyttelemisen ja keskittyä akateemiseen uraansa, kun hänen työsn Game of Thronesin parissa on ohi. Lapsikuninkaan roolin jälkeen näyttelijä todella katosi ruuduilta ja valkokankailta.

– Vastaus ei ole mielenkiintoinen eikä pitkäveteinen. Olen näytellyt 8-vuotiaasta lähtien. En vain nauti siitä yhtä paljon kuin ennen, tähti kertoi The Independent -lehden haastattelussa.

Mainos
Mainos päättyy
Jack Gleeson helmikuussa 2023.
Jack Gleeson helmikuussa 2023.

– Ja nyt on mahdollisuus tehdä siitä elanto, kun taas tähän saakka se oli aina jotain, mitä tein huvikseni ystävieni kanssa tai kesällä hauskanpidon vuoksi. Silloin nautin siitä. Kun teet jotain elääksesi, se muuttaa suhteesi siihen. En vihaa sitä, se ei vain ole sitä mitä haluan tehdä, hän jatkaa.

Jack oli 2010-luvun ajan osa Dublinilaista Collapsing Horse -teatteriseuruetta. Hän oli lisäksi seurueen perustaja ja tuottaja. Seurueen ensimmäinen tuotanto sai ensi-iltansa jo vuonna 2012 ja viimeinen vuonna 2019, jolloin seurue lopetti toimintansa.

Vuoden 2019 jälkeen näyttelijä palasi televisioon BBC:n minisarjassa Out of Her Mind. Lisäksi hänet on kiinnitetty BBC:n sarjaan The Famous Five. Näyttelijän fanien kielenkannat ovat löyhällä ilmoituksen jälkeen.

– Hän on mahtava näyttelijä, eräs fani kirjoittaa.

– Olen peloissani toisen kuvan vuoksi, toinen kirjoittaa, viitaten Jackin hahmoon BBC:n sarjassa.

Mainos
Mainos päättyy

– Ihana saada hänet takaisin, hän on loistava, kolmas toteaa.

Game of Thrones -luoja George R. R. Martinilla on yksi lempijakso - paljasti syyn

Game of Thrones on katsottavissa HBO Max -palvelussa.

 Lähde: Hello Magazine

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan