Katso logo

Fingerpori-elokuva saa tv-ensi-iltansa: "Tietoisesti mukaan on otettu myös kökköjä vitsejä"

Fingerpori2_Web_Solari_Films_ad11bab1a1.jpg
Mainos
Mainos päättyy

Lokakuussa 50 vuoden ikään tullut Suomen suosituin sarjakuvataiteilija, Fingerporin isä Pertti Jarla, on viettänyt valtaosan elämästään kahden rosoisen kaupungin välissä. Hän on kotoisin Lahden Nastolasta, mutta myös Kouvola on tullut tutuksi.

Fingerpori on kunnianosoitus Kouvolalle ja kaikelle muullekin sellaiselle Suomelle, jota ei hirveästi haluta mainostaa turisteille, Jarla kertoo.

Fingerpori muuntui vuonna 2019 elokuvaksi, joka saa tv-ensi-iltansa tänä perjantaina.

Idearikkaalla piirtäjänikkarilla oli näppinsä pelissä myös elokuvan synnyssä, vaikka häntä ei olekaan kreditoitu sen käsikirjoittakasi. Jarla kertoo osallistuneensa ideointiin ja tietynlaiseen konsultointiin.

– Selitin esimerkiksi, millainen tyyppi Rivo-Riitta on, että mitä hänen päässään liikkuu. Lisäksi keksin kaikenlaisia taustatarinoita, joita en ollut tullut aiemmin ajatelleeksi.

Mainos
Mainos päättyy

Nastolalaisen suu loksahti auki nähdessään lopputuloksen.

– On epätodellinen fiilis, kun on aluksi itse piirtänyt, miltä Rivo-Riitan kahvila voisi näyttää, ja sitten lavastajat luovat sellaisen oikeasti.

Arvostelijoiden lyttäämästä Fingerpori-elokuvasta ei tullut ihan sellaista katsojahittiä kuin siitä toivottiin, mutta synnytysprosessikin oli vaikea. Elokuvan suunnittelu alkoi jo vuonna 2013. Ajatus Fingerpori-elokuvan tekemisestä lähti Solar Filmsin tuottajamogulilta Markus Seliniltä, joka antoi heti alussa projektin näyttelijänäkin tunnetun Mikko Koukin käsiin. 

– Elokuvan tekemisessä ei ollut varsinaisia vaikeuksia, mutta sitä kehiteltiin hyvin pitkään ja osin eri ihmistenkin kanssa kuin jotka tekivät sitten lopullisen version. Elokuvan episodimainen rakenne oli alkuperäinen ajatukseni, mutta siihenkin päädyttiin takaisin vasta monien muiden käsikirjoitusversioiden kautta, filmin ohjannut ja Petja Lähteen kanssa käsikirjoittanut Kouki paljastaa.

Filmissä on yli 40 suoraan sarjakuvista otettua vitsilainausta. 

–Tietoisesti mukaan on otettu myös varsin kökköjä vitsejä. Ihan kuten sarjakuvassakin, jotkut vitsit taas voivat mennä ensimmäisellä katselukerralla ohi, mutta siitä ei pidä masentua, eikä niihin kohtiin pidä jäädä jumittamaan, ettei loputkin elokuvasta mene ohi, Kouki neuvoo.

Kouki myös huomauttaa, ettei Fingerpori-elokuva ole kuitenkaan mikään kooste sarjakuvastrippejä, vaan siinä on neljä kokonaista pientä tarinaa. Viides episodi karsiutui pois käsikirjoitusvaiheessa.

Mainos
Mainos päättyy

– Alun perin neljännen tarinan päähenkilö oli Gootti-Kustaa, mutta hänen piti väistyä, jotta sarjakuvan merkittävämpi hahmo Rivo-Riitta sai oman tarinansa elokuvaan, Kouki valottaa.

Fingerpori MTV3-kanavalla perjantaina 17.12.2021 klo 20.00.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Fingerpori-elokuva saa tv-ensi-iltansa: "Tietoisesti mukaan on otettu myös kökköjä vitsejä"