"Feikkaat tuon jalan" - James Nikanderin polvivamma Erikoisjoukoissa epäilyttää kouluttajia

- Siinä on sattunut joku vaurio. Tuohon jänteen kohdalle vasemman polven alueelle, hän perustelee leirin kouluttajille.
Jamesilla on aiempaa kokemusta jalkavammoista, ja hän joutui luopumaan ammattijalkapalloilijan haaveesta polvivaurion vuoksi.
- Minusta tuntuu, että siinä suotehtävässä alkuun tapahtui jotain tuonne jänteeseen, polvitaipeen kohdalla, hän kertoo lääkärille viitaten ensimmäisen päivän aloittaneeseen tehtävään, jossa kokelaat juoksivat pitkän lenkin.
- Ei ole viitettä, että siellä olisi hajonnut mitään, lääkäri kertoo, ja toteaa Jamesin voivan jatkaa leirillä.
Muiden kokelaiden palatessa tupaan James kuitenkin sanoo, että vamma tuli edellisyönä tehdyssä rankassa treenissä, jossa kokelaat käskettiin kyykkäämään, tekemään vuorikiipeilijäliikettä sekä kantamaan hiekkasäkkiä juosten usean kierroksen verran.
James kutsutaan jakson lopussa kuulusteluun. Kouluttajat kyselevät häneltä aluksi pelkojen voittamisesta, mutta siirtävät keskustelun pian tämän rikkoutuneeseen jalkaan.
- Kävely näytti sujuvan suht hyvin, kouluttaja toteaa.
- Silloin kun ottaa juoksuaskeleita, niin tuossakin alkoi lopussa tuntumaan, että nyt alkaa kivut tulemaan takaisin. Mutta minusta tuntuu vahvasti siltä, että menee parempaan suuntaan koko ajan, James kertoo.
- Tiedätkö mitä minä mietin? Sinä pelkäät niin paljon epäonnistumista, että feikkaat tuon jalan. Pitääkö paikkaansa?
- Ei.
- Oletko varma?
- Kyllä, James sanoo, ja lupaa lopuksi, ettei tule pelkonsa takia menemään helpomman kautta leirin aikana.
Erikoisjoukkojen kaksi ensimmäistä jaksoa on katsottavissa Ruutu+ -palvelussa.