Missiemo Sunneva Sjögren keskeytti Erikoisjoukoissa saman tien: "Unohdin kokonaan, että pitää juosta ja kuntokin olla hyvä"

14 julkisuudesta tuttua kasvoa laittaa itsensä äärirajoille Erikoisjoukot-uutuussarjassa, kun he suorittavat erikoisjoukkojen pääsykokeita vastaavaa erittäin rankkaa leiriä.
Mukana ohjelmassa on myös missikeisarinna Sunneva Sjögren. Sunneva kertoo ohjelman ensimmäisessä jaksossa, että hänet on totuttu näkemään julkisuudessa loisteliaissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa laittautuneena. Nyt hänestä nähdään täysin toinen puoli.
– Mun julkisuuskuva perustuu siihen, että olen siellä Miss Suomi -kilpailussa ja aika paljon kekkereillä. Olen antanut aika vähän niin sanotusti itsestäni. Julkisuuden kautta ihmiset voivat ajatella, että laitetaan vähän meikkiä ja tehdään hienoja pippaloita ja ollaan vaan kauniisti, mutta tämä on oikeasti työ. Olen toimitusjohtaja ja yrittäjä, joka tekee kovaa työtä joka päivä, Sunneva kertoo jaksossa.
Sunneva kertoo olevansa henkisesti hyvin vahva.
– Fyysisesti olen 48-vuotias, normaalikuntoinen nainen, enkä kuvittelekaan olevani järjettömän hyvä siinä, mutta uskon, että mun henkinen kantti tällä elämänkokemuksella on aika kova.

Ensimmäisessä jaksossa kokelaat joutuvat suorittamaan rankan tehtävän, jossa juostaan 33 kilon kantamuksien kanssa suolla yhteensä lähes kahdeksan kilometriä.
Taipaleen ensimmäisen kilometrin aikana Sunnevan kunto hyytyy ja hänen on vaikeuksia pysyä muiden tahdissa. Kaiken kukkuraksi Sunnevan jalka uppoaa suohon, minkä seurauksena hänen polveensa alkaa sattua. Loppuajan Sunneva joutuu linkuttamaan.
Alisuoriutumisen vuoksi Sunneva joutuu kouluttajien puhutteluun. Puhuttelussa Sunnevalta kysytään, onko hän valmis jatkamaan kisaa.
– No haluaisin nähdä lääkärin, hän vastaa.
Sunneva ei ennätä sanoa lausetta loppuun, kun kouluttaja keskeyttää ja pyytää puhumaan suoraan.
– En pysty juoksemaan tällä jalalla, ja täällä pitää juosta.
– Se oli siinä, kouluttaja toteaa Sunnevan riisuessa numeronsa pois.
Hän jättää kilpailun kesken ensimmäisessä jaksossa. Myös ex-missi Sara Chafak jätti kisan kesken.
Sunneva jakoi ohjelman alkaessa Instagram-tililleen kuvasarjan kuvauksista. Samassa yhteydessä hän palaa viimesyksyisiin kuvauksiin.
– Ei tullut minusta erikoisjoukkojen tyyppiä, mutta periksi en halunnut antaa, vaikka polvesta meni nivelsiteet rämpiessä suossa. Lyllersin kuitenkin loppuun asti matkan ja sinnikkäästi sanoin, etten luovuta, vaikka jalka oli tohjona. Minä en luovuta koskaan, Sunneva kirjoittaa kuvansa yhteyteen.
Sunneva kertoo olevansa kiitollinen kokemastaan.
– Mukaan lähdin, koska halusin testata itseäni, ja mielessäni tein vain extreme-temppuja. Unohdin kokonaan, että erikoisjoukoissa pitää juosta ja kuntoakin olisi hyvä olla.
Sunnevan päivitys on kerännyt kosolti kannustusviestejä.
– Niin sinnikäs, Michele Murphy-Kaulanen kirjoittaa.
– Ihan mahtava että uskalsit lähteä mukaan. Upea kokemus, Jutta Gustafsberg kannustaa.
Erikoisjoukot 30.5. alkaen Ruudussa.