
Farmi Suomi: Janne Ahosen voittokulku aiheuttaa hankalan tilanteen: ”Viimeinen naula arkkuuni”
Uusimmassa Farmi Suomi -jaksossa kaksintaisteluhaastajaksi valittu Janne Ahonen ja hänen haastamansa Joona Puhakka kävivät tiukan tietokilpailun, jonka heti alussa Joona otti etulyöntiaseman tietämällä kanttarellin toisen nimen eli keltavahveron. Janne kuitenkin tasoitti pian tietämällä, että tiu on määrällisesti 20.
Lopulta kisa ratkesikin jatkokysymyksellä – ja yhden kirjaimen erolla, kun kisaajilta kysyttiin Suomen pisintä jokea. Joona vastasi Kymijoki, Janne Kemijoki. Kemijoki oli oikea vastaus.
Tietokilpailuvoiton jälkeen Janne sai vielä bonus-palkinnon, kun hän löysi tilarakennuksen kuistilta katon väliin piilotetun kultaisen perunan – vain muutamaa minuuttia aiemmin kuin Johanna Puhakka älysi kopeloida samaa piilopaikkaa.
– Minulla on vähän ristiriitaiset ajatukset kultaisen perunan suhteen. Tiedän olevani koko ajan löysässä hirressä, ja jos taas kaivan perunan tai jonkun muun valttikortin esiin, niin se pelastaa minut sillä hetkellä, mutta luulen, että se on muuten viimeinen naula arkkuuni, Janne pohti löydön tehtyään.
Janne kertoi löydöstään ainoastaan asiasta kysyneelle Sampo Kaulaselle, vaikka yritti ensin kiistää tällekin löytönsä.
Joona puolestaan lupaili lähtiessään jättää jälkeensä arvaamattoman torpparivalinnan.
Sampo Kaulaselta ei heru sympatiaa Farmista pudonneelle: ”Pääasia, että joku häipyy”
Farmi Suomi Nelosella ja Ruudussa lauantaisin kello 20.