Erikoisjoukot: Ex-sulkapalloilija Ville Långin asenne hiertää kouluttajia: "Toi on kyllä ärsyttävä!"

Ex-sulkapalloilija Ville Långin asenne leirillä on alkanut mietityttää kokelaiden valmentajia.
- Toi on kyllä ärsyttävä jotenkin, yksi kouluttajista toteaa heidän palaverissaan.
Heidän mukaansa Ville virnuilee kesken tehtävien ja käyttäytyy näin epäkunnioittavasti. Kouluttajat pohtivatkin, saattaako virnuilu johtua stressin purkamisesta.
- Se heittää sen virnuilun aina semmoisessa tilanteessa, että tuntuu että se on jotain semmoista, että ei ole motivaatiota, kouluttajana toimiva Robin Hendry sanoo.
He päättävät kutsua Villen kuulusteluun.
Kouluttajan kutsu yllättää paidattoman, aamiaista nauttivan ex-sulkapalloilijan. Hänet saatetaan kuulusteluun pää huputettuna.

- Mikä tuo sinun asenne ja virnuilu on, mihin me ollaan jo kiinnitetty huomiota? kouluttajat kysyvät.
- En itse ole kiinnittänyt huomiota, että tekisin sitä, hän toteaa.
Kouluttajat vievät keskustelun Villen menneisyyteen, ja kysyvät millainen tämä oli urheiluaikoinaan.
- Jääräpää, itsekäs, hyvin vaikeasti valmennettava, kyseenalaistava…, hän alkaa luetella.
- Olen saanut juuri sellaisen vaikutelman, että jos kerron jotain tai annan sinulle jotain tehtäviä, niin sinun nonverbaalinen viestintä viestittää minulle, että kyseenalaistaisit tai haastaisit minun auktoriteettia sinuun.
Kouluttaja mainitsee, että Villen kasvoilla välähtelee hetkittäin hymyntapainen ilme ja kysyy, onko se hänen tapansa käsitellä stressitilanteita.
- En ole itse asiassa tiedostanut tuota ollenkaan. Omasta mielestäni en edes hymyile kauheasti. Ehkä minulla tulee sellainen pieni hymynkare sitten. Äsken nyt huomasin, tuli justiinsa, hän naurahtaa hymy huulillaan.
Kouluttajat päästävät Villen jatkamaan kilpailua, ja tämä suoriutuu jakson tehtävistä mallikkaasti yllättäen heidät tyystin.
Erikoisjoukot maanantaisin Ruutu+-palvelussa.