Katso logo

Erikoisjoukkojen pääkouluttaja Janne Lehtonen paljastaa, millaista äärimmäisen rankka työ on oikeasti: ”Ylivoimaisesti raskainta oli palvella Somaliassa”

Erikoisjoukot Janne Lehtonen
Mainos
Mainos päättyy

Erikoisjoukot-ohjelman pääkouluttaja Janne Lehtonen palveli 13 vuotta merivoimien erikoisjoukoissa ennen siirtymistään yksityissektorille. Nyt Lehtonen työskentelee palomiehenä Helsingin pelastuslaitoksella.

Entinen huippusotilas on mies paikallaan käskyttämään julkkiksia, jotka aloittivat elämänsä rääkin eilen Ruutu+-palvelussa käynnistyneessä realitykilpailussa.

– Tiukkana ehtona sarjan tekemiselle oli autenttisuuteen pyrkiminen niin pitkälle kuin mahdollista. Emme halunneet antaa kokelaille pienintäkään helpotusta tai hymynpoikasta ja kielsimme myös kuvausryhmää tekemästä samaa. Kuten oikeissa erikoisjoukkojen pääsykokeissa, meidän tehtävämme oli yrittää murtaa heidät henkisesti ja fyysisesti, Lehtonen kiteyttää.

Sara Chafak luovuttaa Erikoisjoukkojen ensimmäisessä jaksossa – avautuu kyynelehtien perheensä karmeasta tilanteesta

Pääkouluttaja paljastaa, että brittiläiseen SAS: Who Dares Wins -formaattiin perustuva sarja oli vireillä peräti puoli vuosikymmentä ennen kuin se saatiin lopulta kameroiden eteen.

Mainos
Mainos päättyy

– Sarjaa ehdittiin puskea eri kanaville varmaan viisi vuotta. Toki kyseessä on kallis ja haastava formaatti, mutta silti suomalaiseen ruutuun pääseminen kesti yllättävän kauan.

Lehtosella ja hänen kanssakouluttajillaan Jan Knuttilla, Robin Hendrylla ja Matias Petäistöllä ei ollut aiempaa tv-kokemusta, mutta se ei haitannut.

– Teimme vain työtämme, emmekä yrittäneet esittää mitään muuta kuin itseämme. Erikoisjoukkojen pääsykokeet ja itse duuni ovat kaikkialla aika samanlaista. Olemme myös harjoitelleet SAS:n sekä jenkkien Navy SEAL -sotilaiden kanssa ollessamme erikoisjoukoissa.

Vaikka kilpailijat laitetaan sarjassa todella koville, aivan mitä tahansa kouluttajat eivät voineet heidän päänsä menoksi keksiä.

Erikoisjoukot Janne Lehtonen Matias Petäistö

– Kaikki tehtävät suunniteltiin huolellisesti etukäteen tuotantoyhtiön kanssa. Myös formaatti ohjasi meitä. Ja hyvä niin, sillä siihen on kehitely jo alun perin erittäin toimivia juttuja. Varsinkin ensimmäisiin jaksoihin otimme suoraan mallia briteiltä.

Missiemo Sunneva Sjögren keskeytti Erikoisjoukoissa saman tien: "Unohdin kokonaan, että pitää juosta ja kuntokin olla hyvä"

Mainos
Mainos päättyy

Lehtonen korostaa, että kilpailijoita kohdeltiin täysin tasaveroisesti, oli kyseessä sitten kuinka tunnettu naama tai fyysisesti heiveröinen hahmo tahansa.

– Meille on kouluttajina aivan sama, onko edessä tavis vai julkkis, iso mies vai pieni nainen. He ovat kaikki numeroita, jotka ovat samalla viivalla. Sama pätee mahdollisiin tuleviin kausiin, joissa voi olla mukana vaikka entisiä erikoisjoukkolaisia. Heitäkin kohdellaan samalla tavalla.

Erikoisjoukot kouluttajat

Ohjelman vanhimmat kilpailijat ovat viisikymppisiä, mikä ei vastaa oikeiden erikoisjoukkojen pääsyvaatimuksia.

– Todellisuudessa erikoisjoukkoihin haetaan nuorina, jotta operaattorilla olisi mahdollisimman pitkä ura edessä. Fyysiset rajat tulevat vastaan, jos mukaan lähdettäisiin oikeasti vasta viisikymppisinä. Tärkeintä on kuitenkin löytää ja karsia ne ominaisuudet, joiden kanssa ei voi jatkaa oikeissa operaatioissa.

Henna Virkkunen yllättyi Erikoisjoukot-realitykilpailun rankkuudesta: ”Odotin jotain Uuno Turhapuro armeijassa -tyylistä ohjelmaa”

Janne palveli itse pitkiä jaksoja useissa maissa, joista rankimmat olivat Irak, Afganistan ja Somalia.

Mainos
Mainos päättyy

– Ylivoimaisesti raskainta oli palvella Somaliassa kuusi kuukautta putkeen. Erikoisjoukot eivät toimi kuten rauhanturvaajat, jotka elävät konteissa ja käyvät ruokaloissa. Erikoisjoukot asuvat alkeellisesti, usein makuupusseissa ulkona ja ovat huonolla ravinnolla koko komennuksen. Komennus puolestaan kestää niin kauan kuin tehtävä on saatu hoidettua. Somalian aikana minulla oli perhettä ja pieniä lapsia kotona. Neljän kuukauden jälkeen koti-ikävä on valtava, mutta se on pakko nujertaa, koska muuten toimintakyky vaarantuu.

Suomessa on aiemmin puhuttu laskuvarjojääkäreistä ja taistelusukeltajista eli sammakkomiehistä. Janne mukaan maa- ja merivoimien erikoisjoukot ovat kuitenkin ihan oma lajinsa, jonka toimintaa ei ole tätä ennen juuri esitelty Suomessa.

– Tulemme ohjelman myötä niin sanotusti kaapista. Erikoisjoukoissa nukutaan enemmän lusikassa keskenään kuin oman vaimon kanssa ja ollaan kotoa pois yli kaksisataa vuorokautta vuodessa. Siellä hitsaudutaan yhtä tiiviisti yhteen kuin lätkän MM-joukkueessa, Janne vertaa.

Lehtonen uskoo ja toivoo, että sarja toimisi promootiona erikoisjoukoille.

– Vain muutama prosentti läpäisee pääsykokeet ja materiaalipulaa on tällä hetkellä valtavasti. Niinpä hakijoita pitäisi olla huomattavasti enemmän, jotta parhaat löydetään.

Tilaa Katso-lehti kotiisi tästä!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Erikoisjoukkojen pääkouluttaja Janne Lehtonen paljastaa, millaista äärimmäisen rankka työ on oikeasti: ”Ylivoimaisesti raskainta oli palvella Somaliassa”