Katso logo

Erika Vikman esittää Kikka!-elokuvan tunnuskappaleen: "Sopii yhtä lailla minun kuin Kikankin elämään"

Erika Vikman
Mainos
Mainos päättyy

Erika Vikman laulaa lokakuussa ensi-iltansa saavan, Kikkana tunnetun laulaja Kirsi Sirénin elämästä kertovan Kikka!-elokuvan tunnuskappaleen. Erika kertoo Nordisk Filmin tiedotteessa, että ei epäröinyt hetkeäkään, kun häntä pyydettiin kyseiseen tehtävään. 

– Tiesin, että tämä kunniatehtävä kuuluu minulle. Kikan vaikutus näkyy ja kuuluu musiikissani. Näen hänet edelläkävijänä ja feministisenä tienraivaajana, joka on saanut ansaitsemansa kunnioituksen vasta nyt. Teimme tämän voimabiisin, joka sopii yhtälailla minun kuin Kikankin elämään. Kappale kertoo siitä, kuinka tärkeää on uskoa itseensä ja omaan voimaansa, kateuden, juorujen, säälin ja selkään taputtelijoiden valtaamassa maailmassa. 

– Kappaleen C-osan kirjoitimme suoraan Kikalle: Sinä opetit tietäni rohkeasti kulkemaan, liian kiltit kun harvemmin historiaa kirjoittaa,  Erika Vikman jatkaa. 

Erika Vikman vaikuttui Jyrki 69:stä Vain elämää -ohjelmassa: "Ulkokuori hämää"

Mainos
Mainos päättyy
T
Kikkaa elokuvassa näyttelee Sara Melleri. 

Kateus-kappaleesta julkaistiin myös musiikkivideo, jossa nähdään koosteita tulevasta elokuvasta. Myös itse Erika Vikman esiintyy videolla.

Elokuvan on ohjannut Anna Paavilainen ja käsikirjoittanut Maarit Nissilä. Iskelmälaulaja Kikan nimiosan esittää Sara Melleri.

Kikan DJ ja toimittajaystävää näyttelee Elena Leeve. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Jakob Öhrman, Aku Hirviniemi, Martti Suosalo, Kai Vaine, Samuli Niittymäki, Tuomo Prättälä, Sanna-Kaisa Palo, Eero Ritala, Rea Mauranen ja Ville Tiihonen. 

Kikka! elokuvateattereissa 12.10. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan