Katso logo

Ensitreffit alttarilla: Annan ja Hain välit kiristyvät häämatkalla entisestään: "Olen saanut aika kontrolloivan kuvan"

Ensitreffit alttarilla: Annan ja Hain välit kiristyvät häämatkalla entisestään: 'Olen saanut aika kontrolloivan kuvan'

Annan ja Hain häämatka ei suju odotusten mukaisesti.

Mainos
Mainos päättyy

Ensitreffit alttarilla -sarjan kolmannessa jaksossa nähdään otteita pariskuntien häämatkoista. Klippi paljastaa, ettei jaksossa olla vältytty ahdistuksen kyyneleiltä.

Jokaisen Ensitreffit alttarilla -jakson lopussa näytetään lyhyesti, mitä sarjan seuraavassa jaksossa tapahtuu. Erityisesti Anna ja Hai vaikuttavat olevan keskellä jonkinlaista konfliktitilannetta.

Kroatian Dubrovnikissa häämatkaansa viettävä pari purkaa tahoillaan tuntemuksia kameralle. Anna on vetäytynyt itsekseen juoksulenkille.

Mainos
Mainos päättyy

- Olen jotenkin saanut Haista aika kontrolloivan kuvan tähän asti, hän toteaa.

Anna ei avaa tilannetta klipissä enempää.

Heitto saattaa tulla osalle katsojista yllätyksenä, sillä monien mielestä juuri Anna on vaikuttanut alkutaipaleen perusteella melko kontrolloivalta tapaukselta.

Myös Hai purkaa videopätkässä harmistuneita tunteitaan.

- Mun fiilis tällä hetkellä on ehkä sellainen, että on tehnyt jotain väärin.

Vielä häissä Hai ja Anna vaikuttivat yhdessä nauravaisilta.
Vielä häissä Hai ja Anna vaikuttivat yhdessä nauravaisilta.
Mainos
Mainos päättyy

Ahdistusta on havaittavissa myös Tainan puolelta, joka kyynelehtii yksin hotellihuoneessaan.

- Meikäläisen pää ei pysy matkassa ihan mukana, hän huokaa.

Tainan ikävät tuntemukset ovat niin ikään yllättäviä, sillä vielä hääpäivänä fiilikset Tainan ja Matin välillä ovat olleet ihastuneita ja molemmat ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä.

Ensitreffit alttarilla tiistaisin klo 21.00 MTV3-kanavalla ja Katsomossa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan