fbq
Creed III.

Elokuva-arvostelu: Rocky-elokuvien jatke yllättää myönteisesti – hikipisarat suorastaan roiskuvat katsojan naamalle

Nyrkkeilydraama Creed III saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 3.3.

Rocky-leffojen jatkeeksi tehdyn nyrkkeilyleffasarjan kolmannessa ja hieman yllättäen parhaassa osassa Adonis Creed on siirtynyt kehän ulkopuolelle ja toimii menestyksekkäänä nyrkkeilypromoottorina. Bianca-vaimo tekee musiikkituottajan hommia, ja parin kuuro tytärkin on jo kouluikäinen.

Eräänä päivänä vankilassa pitkään istunut Creedin lapsuudenystävä Dame ilmestyy kuvioihin. Tikissä kunnossa oleva Dame haluaa kaiken nyt ja heti. Creedille tuleekin tilaisuus antaa kaverilleen mahdollisuus mestaruusotteluun. Mutta siitä se todellinen draama vasta alkaa.

Siinä missä kaksi ensimmäistä Creed-elokuvaa nojasivat vahvasti Rocky-nostalgiaan, kolmasosa seisoo jo tukevasti omilla jaloillaan. Rockyä tai muitakaan Rocky-leffojen hahmoja ei enää tarvita seisoskelemaan kehän laidalle, vaan tarina toimii hienosti päähahmojensa, Creedin ja Damen, varassa. Näiden kahden tarinastahan tässä nimenomaan on kyse, mikä korostuu hienolla tavalla toteutetussa loppukamppailussa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Elokuva-arvostelu: Koputus on sekä rohkea että vähän etäiseksi jäävä kokeilu kotimaisen kauhun genressä

Creediä näyttelevä Michael B. Jordan on saanut nyt itse myös ohjata elokuvan, ja tämä hänen esikoisohjauksensa onkin vahva näyttö erinomaisesta tyylitajusta. Nyrkkeilykohtauksissa hiki- ja veripisaret suorastaan lentävät taas katsojan naamalle, mutta vielä vaikuttavampaa on se, että klisheisen genren suuren pääottelun visuaaliseen toteutukseen on löytynyt uudenlainen näkökulma.

Damea esittävä Jonathan Majors on tullut suurelle yleisölle tutuksi jo Marvel-universumin Nathaniel Richardsina, viimeksi uusimmassa Ant-Man -elokuvassa. Hänen roolinsa Creedissä todistaa, että elokuva voi toimia joskus jopa paremmin kun pääantagonisti ei ole liian paha, kuten aika usein tuppaa olemaan.

Draama. O: Michael B. Jordan. N: Michael B. Jordan, Jonathan Majors, Tessa Thompson. (USA 2023). 116 min.

Ensi-ilta elokuvateattereissa perjantaina 3.3.2023.

.

Seuraa meitä somessa