
Edesmennyt Vesa-Matti Loiri loisti myös näyttämöllä – näistä teatterirooleista hänet muistetaan
Koko kansan arvostama ja rakastama Vesa-Matti Loiri menehtyi tänään (10.8.) vaikeiden sairauksien murtamana.
Monesti vähemmälle huomiolle on jäänyt Loirin teatteriura, johon mahtuu hyvinkin merkittäviä rooleja.
Vuonna 1966 Loiri esiintyi Arvo Salon kirjoittamassa ja Kalle Holmbergin ohjaamassa Lapualaisoopperassa, joka oli tuolloin 40-vuotta täyttäneen Helsingin Ylioppilasteatterin juhlaesitys. Musiikin esitykseen sävelsi Kaj Chydenius, joka sävelsi myös monet Loirin myöhemmin tulkitsemista ikimuistoisista musiikkikappaleista.
Aikanaan hyvin kiistelty Lapualaisooppera on nykyisin kulttimaineessa. Moni tunnistaa Loirin esittämän Arvo Kosolan ”tulolaulun” ensisäkeet: ”Jumalauta, näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata jumalaa!”
Loiri esiintyi myös Holmbergin Turun kaupunginteatteriin ohjaamassa Seitsemässä veljeksessä vuonna 1972. Oman aikansa nuorten tähtien (mm. Esko Salminen, Juha Muje, Heikki Kinnunen) tähdittämän esityksen musiikin niin ikään sävelsi Kaj Chydenius.
Suomen teatterikoulun vuosina 1963–1966 käynyt Loiri näytteli kiinnityksellä Helsingin kaupunginteatterissa vuosina 1965–1971 ja Turun kaupunginteatterissa vuodesta 1973 vuoteen 1977.

Loiri esiintyi 1990-luvun alussa Ryhmäteatterissa, Harold Pinterin näytelmässä Talonmies, yhdessä Pertti Sveholmin ja Vesa Vierikon kanssa. Esitystä kehuttiin etenkin näyttelijäsuorituksistaan.
Tiesitkö nämä 25 faktaa Uuno Turhapuro -elokuvista? Vesa-Matti Loiri suututti James Bondin
Helsingin sanomien teatterikriitikko Kirsikka Moring kuvaili Loirin 50-vuotishaastattelussa, vuonna 1995, Loirin intensiteettiä näyttämöllä peräti murskaavaksi.
Muita Loirin merkittäviä teatterirooleja olivat Tykkimies Kauppala Alpo Ruuthin näytelmässä Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet, Nikolaj Stavrogin rooli Dostojevskin Riivaajissa sekä Jim Mahoney Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin teoksessa Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho.
Artikkelia muokattu 10.8. klo 12.59. Lapualaisoopperan ohjasi Kalle Holmberg.